Skip to content
Media

Neuvotteluissa naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnan EU-direktiivistä vielä paljon ratkottavaa

Ministry of Justice
Julkaisuajankohta 24.11.2023 12.10
Tiedote

EU-komissio antoi maaliskuussa 2022 ehdotuksen direktiiviksi naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan torjumisesta. EU:n neuvoston yleisnäkemys direktiiviehdotuksesta saavutettiin kesäkuun 2023 oikeus- ja sisäasioiden neuvostossa. Neuvottelut direktiivin sisällöstä ovat EU:ssa edelleen kesken eikä Suomi ole siten muodostanut vielä kantaansa lopulliseen kokonaisuuteen. Suomi ei kuitenkaan vastusta suostumuksen puutteeseen perustuvan raiskaussäännöksen sisällyttämistä direktiiviin, kuten julkisuudessa on esitetty.

EU-jäsenvaltioiden kannan eli yleisnäkemyksen saavuttamisen jälkeen neuvottelut ovat jatkuneet heinäkuusta alkaen Euroopan parlamentin kanssa.

Osana direktiiviehdotuksen kokonaisuutta neuvottelujen kohteena on ollut myös suostumuksen puuttumiseen perustuva säännös raiskauksesta. Suomen lainsäädäntöön sisältyy jo tällainen rangaistussäännös, eikä ehdotettu säännös näin ollen ole Suomen lainsäädännön kannalta sisällöllisesti ongelmallinen. Neuvotteluissa keskustelua on kuitenkin käyty siitä, kattaako direktiiviehdotuksen unionin toimivaltaa koskeva oikeusperusta myös tällaisen säännöksen antamisen. Tämä kysymys on tulkinnanvarainen. Valtioneuvosto on kuitenkin valmis hyväksymään tällaisen säännöksen osana neuvottelukokonaisuutta.

Direktiivi tehostaisi naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa koko EU:ssa

Komission ehdotuksen mukaan raiskaus, naisten sukuelinten silpominen ja verkossa tapahtuva häirintä tulisi säätää jäsenvaltioissa rangaistavaksi. Direktiivissä säänneltäisiin myös oikeussuojan saamisesta, uhrien suojelua ja tukea koskevista palveluista sekä rikosten ehkäisystä. Direktiivillä pyritään saavuttamaan Euroopan neuvoston ns. Istanbulin sopimuksen tavoitteet naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi koko Euroopan unionin alueella.

Valtioneuvosto antoi huhtikuussa 2022 eduskunnalle kirjelmän komission direktiiviehdotuksesta ja suhtautui sen tavoitteisiin myönteisesti. Sen jälkeen valtioneuvosto on täydentänyt kantojaan eduskunnalle neuvottelutilanteen perusteella tämän vuoden toukokuussa ja tällä viikolla.

Lisätietoja:
Rikoslainsäädäntö: lainsäädäntöneuvos Mia Spolander, oikeusministeriö, p. 0295 150 332, [email protected]
Uhrien oikeudet ja tuki: erityisasiantuntija Sofia Söderholm, oikeusministeriö, p. 0295 150 034, [email protected]
 

Back to top