Skip to content
Media

EU:n palveluksessa oleville ehdotetaan äänioikeutta europarlamenttivaaleissa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 21.11.2013 12.41
Tiedote -

Suomessa asuville EU:n tai muiden kansainvälisten järjestöjen palveluksessa oleville EU-kansalaisille ehdotetaan annettavaksi äänioikeus Suomessa toimitettavissa europarlamenttivaaleissa. Hallitus antoi eduskunnalle asiaa koskevan vaalilain muutosesityksen.

Esimerkiksi Euroopan kemikaaliviraston Suomessa olevilla työntekijöillä ja näiden perheenjäsenillä ei tällä hetkellä ole äänioikeutta Suomessa pidettävissä europarlamenttivaaleissa, jos he eivät ole Suomen kansalaisia tai heillä ei ole kotikuntaa Suomessa. Heillä on yleensä äänioikeus oman kotivaltionsa europarlamenttivaaleissa.

Uudistuksen myötä EU:n tai muun kansainvälisen järjestön Suomessa asuvat virkamiehet ja heidän perheenjäsenensä voisivat valita, äänestävätkö Suomen vai kotivaltionsa europarlamenttivaaleissa. Sen, joka haluaa käyttää äänioikeuttaan Suomessa, tulisi kirjallisesti ilmoittaa siitä maistraattiin. Mahdollisuus äänioikeuden saamiseen koskisi nykytilanteessa arviolta kuuttasataa Suomessa asuvaa EU-kansalaista, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa.

EU:n perussopimuksen mukaan unionin kansalaisella on äänioikeus ja vaalikelpoisuus Euroopan parlamentin vaaleissa siinä jäsenvaltiossa, jossa hän asuu, samoin edellytyksin kuin tämän valtion kansalaisilla.

Väestörekisterikeskus tiedottaa äänestysmenettelystä niille EU-kansalaisille, joilla on äänioikeus Suomessa.

Lisätietoja: ylitarkastaja Heini Huotarinen, puh. 02951 50127
sähköposti: [email protected]

Back to top