Skip to content
Media

Tutkimus: Suomessa lobataan etenkin ministereitä ja ministeriöiden keskeisiä virkamiehiä

Ministry of Justice
Julkaisuajankohta 16.2.2021 12.59
Tiedote

Lobbaus Suomessa kohdistuu valtiollisella tasolla päätöksenteon kaikkiin vaiheisiin ja toimijoihin. Kuitenkin keskeisimpiä lobbauskohteita ovat etenkin ministerit ja ministeriöiden keskeiset virkamiehet. Myös ministerien avustajakunnilla on merkitystä, koska he ovat reittejä ministerien luo. Tulokset selviävät oikeusministeriön rahoittamasta tutkimushankkeesta, jossa selvitettiin, millaista on valtion tason päätöksentekoon kohdistuva lobbaus Suomessa.

Tutkimuksen perusteella keskeisimpiä lobbaajia Suomessa ovat elinkeinoelämän järjestöt ja institutionaaliset järjestöt. Sen sijaan ammattiliittojen merkitys on näitä vähäisempi.

Lobbausta tapahtuu niin virallisten kuin epävirallisten vaikutuskanavien kautta. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että epävirallinen vaikuttaminen nousee merkittävään rooliin lobbauksessa etenkin tiedonsaannin kannalta ja pyrittäessä luomaan luottamuksellisia suhteita päättäjiin. Epävirallinen vaikuttaminen on myös se osa lobbausta, joka jää useimmiten pimentoon ja asiakirjajulkisuuden ulottumattomiin.

Lobbaus näyttäytyy tutkimuksen valossa ennen kaikkea ammattimaisena ja suunnitelmallisena toimintana. Siinä pyritään pitkäjänteisesti suhteita luomalla rakentamaan luottamusta lobbareiden ja päättäjien välillä. Useimmiten suhdetoimintaa ja vaikuttamista tehdään itse, kun taas mediassakin esillä ollut konsulttilobbauksen rooli näyttäytyy vielä vähäisenä.

Tutkimus tehtiin oikeusministeriön rahoittamassa selvityshankkeessa, joka on osa oikeusministeriön avoimuusrekisterin (lobbarirekisterin) perustamisen valmistelua.

Tutkimustulokset: Kohti avoimempaa lobbausta: Lobbauksen nykytila Suomessa valtiollisella tasolla

Avoimuusrekisteri - Oikeusministeriö

Lisätiedot:
Mika Skippari, tutkimushankkeen vastaava johtaja, Jyväskylän yliopisto, mika.skippari(at)jyu.fi, p. 040 6674544
Aino Hirvola, Aalto-yliopisto, aino.hirvola(at)aalto.fi
Salla Mikkonen, Tampereen yliopisto, salla.mikkonen(at)tuni.fi
Paul Tiensuu, Helsingin yliopisto, paul.tiensuu(at)helsinki.fi

Avoimuusrekisterihanke: erityisasiantuntija Sami Demirbas, oikeusministeriö, p. 0295 150 233, [email protected]

Back to top