Lapsirauhaa koskeva rangaistuksen koventamisperuste valmistellaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 3.7.2026 14.11
Tyyppi:Tiedote

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisesta annetun direktiivin täytäntöönpanoa valmistellut työryhmä ei katsonut direktiivin edellyttävän lapsirauhaa koskevaa sääntelyä, mutta valmistelu lapsirauhan parantamiseksi jatkuu oikeusministeriössä. Lapsirauha tarkoittaa lapsen oikeutta kasvaa ja kehittyä turvassa ilman, että hän joutuu kokemaan, näkemään tai todistamaan väkivaltaa.

Naisiin kohdistuvan väkivallan direktiivin täytäntöönpanoon liittyvät lakiehdotukset ovat lausuntokierroksella 17. heinäkuuta saakka. Lausunnoilla olevat lakiehdotukset on valmistellut työryhmä, jonka tehtävänä oli arvioida myös, olisiko lapsen läsnä ollessa tehtyä pahoinpitelyä tai muuta rikosta jatkossa pidettävä rangaistuksen koventamisperusteena tai omana rikostyyppinään sekä voiko kyseinen seikka tulla arvioitavaksi myös vaikka lapsi ei olisi tekijän tai uhrin läheinen.

Työryhmä katsoi, että lapsirauhaa olisi tarkoituksenmukaista edistää osana rangaistuksen mittaamista koskevan sääntelyn laajempaa uudistamista. Oikeusministeriössä onkin käynnissä hanke, jossa arvioidaan, tulisiko rikoslaissa jatkossa näkyä nykyistä selkeämmin eräitä rangaistuksen mittaamisessa huomioon otettavia erityisiä seikkoja. Tällaisia ovat esimerkiksi perheväkivalta, kunniaväkivalta ja rikoksen kohdistuminen lapseen.

Hallitus pitää kuitenkin tarpeellisena pikaisia lainsäädäntötoimia asiassa. Tämä vuoksi oikeusministeri Leena Meren pyynnöstä valmistellaan lapsirauhaa koskeva koventamisperuste vielä tällä hallituskaudella. 

- Olen tyytyväinen, että asiaa koskeva lakimuutos saadaan eduskunnan käsiteltäväksi nopealla aikataululla. Väkivallan näkeminen, sen kuuleminen ja väkivaltaisessa ympäristössä eläminen on lapselle erittäin vahingollista ja traumatisoivaa, ja suhtaudun lasten suojelemiseen väkivallalta vakavasti, sanoo oikeusministeri Leena Meri.

Muutos toteutetaan naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan torjumista koskevan direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä säätämällä uusi koventamisperuste. Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle syksyllä. 

Lisäksi edellä mainituin tavoin rangaistuksen mittaamista koskevan sääntelyn laajempi tarkastelu jatkuu edelleen oikeusministeriössä omana hankkeenaan.

Lisätietoja:
erityisavustaja Annika Hoffrén, p. 0295 150 280, [email protected]
yksikönpäällikkö Miia Ljungqvist, p. 0295 150 112, [email protected] (6.7. alkaen)

Tiedote: Lausunnoilla: Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa tehostetaan