Kielelliset oikeudet

Oikeusministeriö edistää kielellisten oikeuksien toteutumista. Oikeusministeriö seuraa kielilain täytäntöönpanoa ja soveltamista, antaa suosituksia sekä tarvittaessa tekee aloitteita ja ryhtyy muihin toimenpiteisiin epäkohtien korjaamiseksi.

Kielelliset oikeudet ovat yksilön perusoikeuksia. Viranomaisilla, kuten kunnilla, tai muilla julkisia tehtäviä hoitavilla on kielellisistä oikeuksista syntyviä velvollisuuksia. 

Perustuslain 17 §:n mukaan suomi ja ruotsi ovat Suomen kansalliskieliä. Saman kohdan mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Perustuslain 17 § ohella kielellisistä oikeuksista säädetään suomea ja ruotsia koskevassa kielilaissa (423/2003), saamen kielilaissa (1086/2003), viittomakielilaissa (359/2015) ja kielitaitolaissa (424/2003). 

Näiden lisäksi kielellisistä oikeuksista säädetään useissa muissa laeissa, kuten hallintolaissa (434/2003) sekä muun muassa koulutusta, sivistystoimintaa, sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä koskevassa lainsäädännössä.

Suomen kansainväliset velvoitteet

Suomi on osapuolena useissa kielellisiä oikeuksia koskevissa valtiosopimuksissa. Kielellisiin oikeuksiin liittyviä artikloita sisältyy YK:n, Euroopan neuvoston ja EU-oikeuden instrumentteihin.

Euroopan neuvoston voimassa olevista ihmisoikeussopimuksista  kielellisten oikeuksien kannalta merkittäviä ovat erityisesti seuraavat sopimukset:

•    Alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskeva eurooppalainen peruskirja (SopS 23/1998)
•    Kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleissopimus (SopS 2/1998)

Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välillä solmittu sopimus Pohjoismaiden kansalaisten oikeudesta käyttää omaa kieltään muussa pohjoismaassa (SopS 11/1987) eli Pohjoismainen kielisopimus tuli voimaan 1.3.1987. Kielisopimuksen mukaan Pohjoismaan kansalaisen on tarvittaessa voitava käyttää omaa kieltään asioidessaan toisen Pohjoismaan viranomaisen tai julkisen laitoksen kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi sairaan- ja terveydenhoito-, sosiaali-, työvoima-, vero-, poliisi- ja kouluviranomaiset sekä tuomioistuimet. Sopimus ei koske puhelinyhteydenottoja. Kyseisen viranomaisen tulee huolehtia tarvittavan tulkkaus- ja käännöspalvelun järjestämisestä, mikäli mahdollista. Rikosasioissa on aina järjestettävä tarvittava tulkkaus.

Myös useat YK:n voimassa olevat ihmisoikeussopimukset sisältävät säännöksiä kielellisistä oikeuksista. 

Kieliasiain neuvottelukunta

Kielilain täytäntöönpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen (433/2004) mukaan kieliasiain neuvottelukunta on oikeusministeriön yhteydessä toimiva ja ministeriötä avustava, yhteiskunnan eri sektoreita edustava asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on kielellisten oikeuksien edistäminen. Neuvottelukunta voi työssään seurata myös muita kieliä kuin kansalliskieliä koskevaa lainsäädäntöä ja sen toimeenpanoa. Valtioneuvosto asettaa neuvottelukunnan neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Valitusten ja kanteluiden vastaanottajat

Jokainen viranomainen on toimialallaan velvollinen huolehtimaan siitä, että kielellisiä oikeuksia noudatetaan. Virheellisestä toiminnasta kannattaa ensin olla yhteydessä kyseiseen viranomaiseen.

Jos on kokenut tai havainnut syrjintää kieleen liittyvän syyn perusteella, voi olla yhteydessä yhdenvertaisuusvaltuutettuun. Lisäksi eduskunnan oikeusasiamies sekä valtioneuvoston oikeuskansleri käsittelevät kanteluita viranomaisten ja muiden julkista tehtävää hoitavien toiminnan lainmukaisuudesta myös kielellisten oikeuksien osalta. 

Kielellisen palvelun puutteista voi asiasta riippuen olla yhteydessä myös

• hyvinvointialueen sosiaaliasiamieheen
• terveydenhuoltoyksikön potilasasiamieheen
• kaksikielisten hyvinvointialueiden kansalliskielilautakuntaan
• aluehallintovirastoihin, jotka ohjaavat ja valvovat mm. sosiaali- ja terveyspalveluja ja sivistystointa
• ylempään viranomaiseen, esimerkiksi asianomaiseen ministeriöön

Oikeusministeriö ei ota kantaa yksittäisiin tapauksiin.