Kansainvälinen oikeusapu rikosasioissa

Kansainvälisessä rikosoikeusavussa on kysymys valtioiden välisestä rikosoikeudellisesta yhteistyöstä. Se kattaa laajassa merkityksessä keskinäisen oikeusavun, rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen ja tuomittujen siirtämisen.

Keskinäinen oikeusapu: Todisteiden hankkiminen vieraasta valtiosta esitutkintaa tai oikeudenkäyntiä varten, oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksianto.

Luovuttaminen: Rikoksesta epäillyn tai siitä tuomitun luovuttaminen vieraaseen valtioon oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen suorittamista varten.

Tuomitun siirtäminen: Vankeusrangaistusta suorittavan henkilön siirtäminen kotivaltioon suorittamaan loput rangaistuksestaan siellä.

Kansainvälinen rikosoikeusapu perustuu valtioita velvoittaviin kahden- tai monenvälisiin sopimuksiin. Jotkut valtiot, kuten Suomi, voivat antaa oikeusapua vieraalle valtiolle kansallisen lakinsa nojalla ilman kansainvälisoikeudellisen velvoitteen olemassaoloa.

Keskinäistä rikosoikeusapua koskevia sopimuksia on tehty Euroopan neuvoston, Euroopan unionin ja Yhdistyneiden kansakuntien piirissä. Suomi on lisäksi tehnyt kahdenvälisiä sopimuksia mm. USA:n, Kanadan ja Australian kanssa.

Euroopan unionissa rikosoikeudellinen yhteistyö rakentuu EU:n jäsenvaltioiden välillä tehdyn oikeusapuyleissopimuksen ohella puitepäätösten varaan. Puitepäätös (nykyisin direktiivi) velvoittaa jäsenvaltiot saattamaan kansallisen lainsäädäntönsä puitepäätöksen edellyttämälle tasolle sen kattamalla alalla. Tärkein EU:ssa hyväksytty puitepäätös on rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva puitepäätös eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä (EAW).

Pohjoismaiden välinen yhteistyö on perinteisesti rakentunut viranomaisten välisille suorille yhteyksille. Pohjoismaiden välillä sovelletaan itsenäistä rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista ja tuomittujen siirtämistä koskevaa säännöstöä (pohjoismainen pidätysmääräys NAW ja seuraamusten täytäntöönpanoa koskeva yhteispohjoismainen laki).

Tärkeimpiä sopimuksia ovat:

Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden välillä tehdyt:

• keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskeva eurooppalainen yleissopimus (1959 sopimus),
• rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva eurooppalainen yleissopimus (1957 sopimus),
• tuomittujen siirtämistä koskeva yleissopimus (Strasbourg 1983) ja sen lisäpöytäkirja

Sopimuksiin on liittynyt myös joitakin EN:n ulkopuolisia valtioita.

Edellä mainittujen sopimusten vastineparit EU:ssa ovat:

• Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehty yleissopimus keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa (MLA 2000-sopimus),
• eurooppalaista pidätysmääräystä (EAW) koskeva puitepäätös,
• tuomitun siirtämistä EU:ssa koskeva puitepäätös

Useat rikosoikeusapua koskevat sopimukset rakentuvat keskusviranomaisjärjestelmälle, jonka mukaan pyyntöjä ei tarvitse toimittaa diplomaattista tietä, vaan nimetyn keskusviranomaisen kautta. Suomessa, kuten useissa muissakin valtioissa, keskusviranomaisena toimii oikeusministeriö.

EU:n rikosoikeusapu perustuu jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten suorien yhteyksien varaan.

Eurooppalaista pidätysmääräystä sovellettaessa toimivaltaisena viranomaisena Suomessa toimii Helsingin käräjäoikeus.

Tuomitun siirtämistä koskevan puitepäätöksen nojalla toimivaltaisena viranomaisena Suomessa on Rikosseuraamuslaitos.

Euroopan rikosoikeudellinen verkosto (European Judicial Network, EJN) edistää rikosoikeusapua EU:n jäsenvaltioiden välillä. Verkosto koostuu jäsenvaltioiden nimeämistä viranomaisten edustajista, joiden puoleen sekä oman maan että muiden jäsenvaltioiden viranomaiset voivat kääntyä yksittäisessä oikeusapuasiassa. Suomi on asettanut yhteyshenkilöiksi poliisin, syyttäjälaitoksen, tuomioistuinten, rikosseuraamuslaitoksen sekä oikeusministeriön edustajia.

EU:ssa toimii myös Eurojust-yksikkö. Sen tehtävänä on edistää ja koordinoida kansallisten oikeusviranomaisten yhteistyötä esitutkinta- ja syyteasioissa EU:n alueella vakavaa, rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta koskevissa asioissa. Eurojust koostuu jäsenvaltioiden syyttäjäviranomaisista.