Hyppää sisältöön
Media

Näin äänioikeus määräytyy aluevaaleissa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 23.12.2021 11.17
Uutinen

Aluevaaleissa äänioikeutettuja ovat hyvinvointialueilla asuvat Suomen kansalaiset, jotka ovat vähintään 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä 23.1.2022.

Lisäksi äänioikeutettuja ovat ne täysi-ikäiset muiden EU-maiden sekä Islannin ja Norjan kansalaiset, joilla on kotikunta Suomessa hyvinvointialueella. Muut ulkomaalaiset ovat äänioikeutettuja, jos heillä on ollut kotikunta Suomessa hyvinvointialueella yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan. Tarkempia tietoja äänioikeuden määräytymisestä löytyy vaalit.fi-sivustolta.

Äänioikeutetuille postitetaan äänioikeusilmoitus joulukuun aikana. Jos äänioikeutettu on ilmoittanut vastaanottavansa viranomaistiedotteet sähköisesti, ilmoitus äänioikeudesta lähetetään hänelle Suomi.fi-palveluun.

Äänestyspaikka ja oma hyvinvointialue on helppo selvittää

Sunnuntaina 23.1.2022 toimitettavat vaalit ovat Suomen ensimmäiset aluevaalit. Aluevaaleissa valitaan edustajat aluevaltuustoihin. Aluevaltuustot vastaavat hyvinvointialueilla sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoiminnan järjestämisestä vuoden 2023 alusta alkaen. Aluevaltuustot aloittavat työnsä 1.3.2022.

Hyvinvointialueita on 21, ja ne vastaavat pääosin nykyistä maakuntajakoa. Poikkeus on Uudenmaan maakunta, jossa on neljä hyvinvointialuetta. Helsinkiläiset eivät äänestä aluevaaleissa, koska Helsinki ei muodosta hyvinvointialuetta eikä kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ei koske Ahvenanmaan maakuntaa.

Aluevaaleissa äänioikeutettu voi äänestää ainoastaan oman hyvinvointialueensa ehdokasta. Äänioikeutetun hyvinvointialue määräytyy hänen kotikuntansa mukaan. Tiedot siitä, mihin hyvinvointialueeseen mikäkin kunta kuuluu, löytyvät vaalit.fi-sivustolta.

Aluevaalien vaalipäivänä 23.1.2022 voi äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka mainitaan äänioikeutetulle lähetetyssä äänioikeusilmoituksessa. Ennakkoäänestysaikana 12.–18.1.2022 voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa.

Tammikuun aluevaalien äänioikeusrekisteri on poimittu väestötietojärjestelmästä 3.12.2021. Mikäli äänioikeutettu on muuttanut 3.12. jälkeen, hyvinvointialue jolla hän äänioikeutettu ja hänen vaalipäivän äänestyspaikkansa määräytyvät hänen aiemman asuinpaikan mukaisesti.

Aluevaalien yleiset äänestyspaikat oikeusministeriön tieto- ja tulospalvelussa

Tietoa aluevaaleista ja äänestämisestä - vaalit.fi

Koronaohjeita äänestäjille – vaalit.fi

Sivun alkuun