Pohjoismaisen konferenssin aiheena ihmiskaupan torjunta
Oikeusministeriö järjestää Helsingissä 26. marraskuuta 2025 pohjoismaisen konferenssin ihmiskaupasta osana Suomen puheenjohtajuutta Pohjoismaiden ministerineuvostossa. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa.
Konferenssin aiheena on ihmiskaupan ja hyväksikäytön riskien tunnistaminen nuoriso- ja jengirikollisuuden sekä kansainvälisen opiskelijarekrytoinnin yhteydessä. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä rikoksentorjuntaneuvoston sekä Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNIn kanssa. Konferenssin juontaa toimittaja Jeanette Björkqvist.
Konferenssissa esitellään HEUNIn tuore tutkimus, joka käsittelee ihmiskaupan uusia muotoja Pohjoismaissa. Päivän aikana kuullaan asiantuntijoita Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Puheenvuorojen aiheena on muun muassa nuorten hyväksikäyttö rikollisessa toiminnassa, haasteet uhrien tunnistamisessa sekä kansainvälisten opiskelijoiden haavoittuvuus taloudellisten paineiden ja harhaanjohtavien lupauksien keskellä. Päivän päättää paneelikeskustelu, jossa pohditaan keinoja kansainvälisten opiskelijoiden hyväksikäyttöriskien ehkäisemiseksi.
Osallistuminen
Tilaisuus järjestetään Paasitorni-kongressikeskuksessa Helsingissä, ja sitä voi seurata myös verkossa. Osallistuminen, myös verkko-osallistuminen, edellyttää ilmoittautumista 7. marraskuuta mennessä osoitteeseen [email protected].
Linkki verkko-osallistujille lähetetään ilmoittautumisen jälkeen. Läsnäosallistujien määrä on rajoitettu 140:en ja tilan kapasiteetin ylittyessä läsnäosallistujien määrää joudutaan rajoittamaan.
Ohjelma (englanniksi)
Nordic Conference: Scoping Emerging Forms of Human Trafficking
Helsinki Congress Paasitorni
26 November 2025
The conference can also be followed online.
12:30 Opening
- Mikaela Nylander, State Secretary, Ministry of Education and Culture
- Sakari Melander, Chair of the National Council for Crime Prevention
12:45 Presentation of SCOPE project findings
- Natalia Ollus & Anniina Jokinen, HEUNI
13:05 Part I: Youth and Gang-Related Crime
- Children and youth in criminal networks in Sweden, Katharina Tollin, Brå
- Exploitation in street and drug-related crime (Norway), Line Ruud Vollebaek, RVTS Ost
- Children exploited in criminal activities – human trafficking or not?, Märta Johansson, Örebro University
- Juvenile crime investigations in Finland, Saara Pihlaja, Victim Support Finland
15.30 Part II: International Student Recruitment
- A Bangladeshi student’s journey in Finland, Naeem Sakib & Jeanette Björkqvist
- Vulnerability of tuition-paying students, Sonja Jakobsson, University Chaplain
- Preventing exploitation in student recruitment, Francesca Cucinotta (Centria) & Sarianne Vihakara (HAMK)
17.00 Panel discussion: Preventing exploitation risks of international students
Moderator: Anni Valovirta, Office of the Non-Discrimination Ombudsman
Panelists:
- Ariann Grandell, Ministry of Economic Affairs and Employment
- Sami Isoniemi, Helsinki Police Department
- Minna Bálint, Ministry of Education and Culture
- Henna Leppämäki, Ministry of Social Affairs and Health
- Pekka Salonen, Finnish Border Guard
17:50 Closing remarks
– Venla Roth, Ministry of Justice
Lisätietoja:
Venla Roth, valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen työn koordinaattori, oikeusministeriö, p. 0295 150 011, [email protected]