Hyppää sisältöön
Media

Pride-viikolla keskustellaan seksuaalivähemmistöistä uskonnollisissa yhteisöissä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2018 13.02
Tiedote

Pride-viikon perjantaina 29.6. järjestetään kansainvälinen seminaari LGBTIQ People of Faith. Järjestäjätahoina toimivat oikeusministeriön koordinoima Rainbow Rights -hanke, HeSeta, Loisto Setlementti ja Helsingin seurakuntayhtymä. Seminaarissa käsitellään moniperusteista syrjintää, joka koskettaa uskonnollisiin ja hengellisiin yhteisöihin kuuluvia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä.

Seminaarin tavoite on tuoda Suomen uskonnollisiin ja hengellisiin yhteisöihin kuuluvien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ääni kuuluviin. He ovat usein molempien ryhmien marginaalissa. Tapahtuma on ensimmäinen laatuaan sekä suomalaisessa uskontodialogikentässä että LGBTIQ-yhteisön parissa. Aiheelle on paljon kysyntää ja tapahtuma tuli täyteen hetkessä.

Seminaarissa käsitellään paitsi syrjintää, myös vähemmistöjen roolia aktiivisina toimijoina.   Uskonnollisilla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöillä on annettavaa sekä LGBTIQ-yhteisölle että omille hengellisille yhteisöilleen.

Helsingissä järjestettävässä seminaarissa keskustellaan yhdessä viranomaisten, tutkijoiden ja uskonnollisten yhteisöjen edustajien kanssa. Seminaarin puhujia ovat muun muassa kansainvälisten ja monikulttuuristen suhteiden asiantuntija, teologian tohtori Matti Peiponen, kunniaan liitetyn väkivallan parissa työskentelevä filosofian maisteri Johanna Aapakallio ja imaami Ludovic-Mohamed Zahed, joka on työssään edistänyt sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien muslimien yhdenvertaisuutta.

Rainbow Rights -hanke on saanut rahoitusta Euroopan Unionin perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuus -ohjelmasta.

Lisätietoja: projektiasiantuntija Michaela Moua, oikeusministeriö, puh. 0295 150 229, [email protected], puheenjohtaja Hassen Hnini, HeSeta, puh. 040 136 8304, hassen(at)heseta.fi

LGBTIQ People of Faith -tapahtumasta tietoa Facebookissa

Tietoa Rainbow Rights -hankkeesta 

Oikeusministeriö ja Rainbow Rights -hanke mukana Helsinki Pride -tapahtumassa

Sivun alkuun