Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä valmistelemaan uudistusta äitiyden selvittämisestä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 3.5.2022 13.35
Tiedote

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan lakimuutosta, joka mahdollistaisi äitiyden selvittämisen tilanteissa, joissa ei ole pystytty muulla tavoin osoittamaan, kuka lapsen synnyttänyt äiti on. Samalla on tarkoitus täydentää oikeusgeneettisiä isyystutkimuksia koskevaa sääntelyä.

Hankkeen taustalla on tarve lapsen synnyttäneen äidin selvittämiseen erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa maahanmuuttajaperheiden perhesuhteita ei ole voitu varmistaa, kun perhe on tullut Suomeen eikä heillä ole ollut mukanaan perhesuhteita koskevia asiakirjoja tai asiakirjojen oikeellisuutta ei ole pystytty varmistamaan. Tietojen puuttuminen voi vaikeuttaa merkittävästi perheen arkea ja siten hidastaa kotoutumista. Isyystutkimusten osalta tarve on mahdollistaa viimesijaisesti kudosnäytteen ottaminen haudatusta vainajasta oikeusgeneettisiä tutkimuksia varten.  

Uudistuksen tavoitteena on edistää lapsen oikeutta tuntea vanhempansa ja mahdollistaa perhesuhteita koskevien tietojen rekisteröinti väestötietojärjestelmään myös sellaisissa tilanteissa, joissa lapsen syntymään liittyvät olosuhteet ovat epäselvät tai asiakirjanäyttö on puutteellinen. 

Työryhmän toimikausi jatkuu ensi vuoden helmikuun loppuun. Työryhmän työtä seuraamaan asetetaan seurantaryhmä myöhemmin keväällä.

Lisätietoja: 
lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, p. 0295 150 314, [email protected]
erityisasiantuntija Joanna Grandell, p. 0295 150 220, [email protected]

Sivun alkuun