Hyppää sisältöön
Media

Yrityssaneerausta ja velkajärjestelyä ryhdytään uudistamaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 29.1.2020 15.25
Tiedote

Oikeusministeriö on asettanut työryhmät valmistelemaan yrityssaneeraus- ja velkajärjestelylainsäädännön uudistamista. Työ on osa hallituksen ylivelkaantumisen ehkäisyn kokonaisuutta.

Saneeraustyöryhmän tavoitteena on edistää erityisesti yritysten mahdollisuutta päästä riittävän varhaisessa vaiheessa joutuisaan ja kustannuksiltaan kohtuulliseen saneerausmenettelyyn. Velkajärjestelytyöryhmän tavoitteena puolestaan on nopeuttaa konkurssin tehneiden yrittäjien pääsyä velkajärjestelyyn.

Uudistuksilla toteutetaan EU:n maksukyvyttömyysdirektiivin edellyttämät lainsäädäntömuutokset ja pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteet velkajärjestelyjen parantamisesta sekä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten vahvistamisesta. Tämä pitää sisällään muun muassa yrityssaneerausmenettelyn tehostamisen ja sen, että etsitään keinoja, joilla yrittäjät voisivat esimerkiksi konkurssitilanteissa päästä uuteen alkuun entistä paremmin.

Työryhmien työtä tukemaan ja arvioimaan on asetettu seurantaryhmä.

Työryhmien toimikausi päättyy huhtikuussa 2021.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Mari Aalto, puh. 0295 150 502, [email protected]

Hankesivu 

Sivun alkuun