EU:n oikeusministerit keskustelivat yhteisten arvojen vahvistamisesta

Oikeusministeriö 7.10.2019 17.31
Tiedote

EU:n oikeusministerit keskustelivat mm. korruptionvastaisten toimien kehittämisestä ja perusoikeuksien vahvistamisesta kokouksessaan 7. lokakuuta.

Korruption torjunta liittyy yhteisten arvojen ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseen. Korruptio horjuttaa yhteistä arvopohjaa ja murentaa kansalaisten luottamusta viranomaisiin.

- Korruption torjuntaa tulee unionissa tehostaa. On tärkeää, että kansainvälisellä tasolla teemme yhteistyötä ja luomme yhteisiä pelisääntöjä korruption kitkemiseksi. Näiden toimien kautta pyrimme saamaan korruptiota näkyviin nykyistä paremmin, totesi kokouksen puheenjohtajana toiminut oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Ministerit hyväksyivät kokouksessa lopullisesti niin sanotun ilmiantajadirektiivin, jolla väärinkäytöksistä ilmoittavien suojelua vahvistetaan koko EU:n alueella.

- Väärinkäytöksistä ilmoittavien suojelu parantaa korruption ilmituloa ja edistää siten oikeusvaltioperiaatteen toteutumista. Kaikkien EU-kansalaisten on voitava turvallisesti kertoa eteenpäin havaitsemistaan EU:n lainsäädäntöön kohdistuvista rikkomuksista, ilman pelkoa esimerkiksi työpaikan menettämisestä, oikeusministeri Henriksson sanoi.

Neuvostossa arvioitiin myös EU:n toimia vihapuheen torjumiseksi. EU:n puitepäätöksessä rasismin ja muukalaisvihan torjumisesta velvoitetaan kriminalisoimaan julkinen yllyttäminen väkivaltaan tai vihaan, joka kohdistuu rodun, ihonvärin, uskonnon tai etnisen alkuperän mukaan määräytyvään ihmisryhmään tai sen jäseneen.

Puitepäätöksen mukainen vihapuhe on rikos myös silloin, kun se tapahtuu verkkoympäristössä. EU-lainsäädännön täydentämiseksi komissio ja sosiaalisen median yritykset kuten Google, Facebook, Twitter ja Microsoft ovat yhdessä sopineet myös käytännesäännöistä verkossa esiintyvän laittoman vihapuheen torjumiseksi. Yrityksiä tukee ns. luotettavien tarkkailijoiden verkosto, johon kuuluu lukuisia kansalaisjärjestöjä. Suomessa verkostoon kuuluu Suomen Punainen Risti.

- Meillä on yhteinen vastuu siitä, että verkosta ei muodostu laittoman vihapuheen ja väkivallan areenaa, korosti ministeri Henriksson.

Lisäksi neuvosto käsitteli EU:n liittymistä Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

- Olen hyvin tyytyväinen neuvoston tänään tekemään linjaukseen, jonka myötä EU voi palata neuvottelupöytään ihmisoikeussopimuksen osapuolten kanssa Strasbourgissa. Tämä on merkittävä askel eteenpäin vuosien tauon jälkeen, Henriksson sanoi.

Oikeus- ja sisäasiainneuvoston kokouksessa hyväksyttiin myös päätelmät EU:n perusoikeuskirjan täytäntöönpanon vahvistamisesta. Lisäksi ministerit kävivät EU:n perusoikeusviraston johtajan kanssa keskustelun tulevaisuuden perusoikeushaasteista unionissa. Jatkossa tulee kiinnittää erityisesti huomiota syrjimättömyyden periaatteen toteuttamiseen, rikoksen uhrien asemaan sekä teknologisen kehityksen mukanaan tuomiin perusoikeushaasteisiin EU:n alueella.

- Yhteisten arvojemme, kuten perusoikeuksien vahvistamisella on keskeinen merkitys EU:n toiminnassa. Näiden arvojen turvaaminen on välttämätöntä unionin toimivuudelle ja uskottavuudelle, mutta ennen kaikkea kansalaisten luottamukselle, painotti Henriksson.

Lisätietoja: valtiosihteeri Malin Brännkärr, puh. +358 40 534 7727, yksikön päällikkö Eeva Aittoniemi, EU- ja kansainväliset asiat, puh. +358 295 150 170, sähköposti: [email protected]