Hyppää sisältöön
Media

Selvitys sähköisen äänestyksen kokeilusta osoitti puutteita hankehallinnossa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 10.12.2008 9.00
Tiedote -

Oikeusministeriön sisäisen tarkastuksen yksikkö on selvittänyt vuoden 2008 kunnallisvaalien sähköisen äänestyksen kokeilussa ilmenneitä ongelmia sekä hankkeeseen liittyneitä tehtäviä ja vastuunjakoa ministeriössä. Sähköisen äänestyksen kokeilu on osa laajaa vaalitietojärjestelmän uudistamishanketta.

Selvitys käynnistettiin, koska sähköinen äänestys oli keskeytynyt osalla äänestäjistä. Oikeusministeriö tekee sähköisen äänestyksen kokeilusta myös kokonaisselvityksen, jonka on määrä valmistua loppukeväällä 2009.

Selvityksessä todetaan, että vaalitietojärjestelmän uudistamishanketta on toteutettu hyvän projektihallinnan mukaisin menettelyin. Puutteena voidaan pitää hankkeen kokonaishallintaa sekä ministeriön kapeaa edustusta hankkeen johtamisessa ja ohjauksessa. Hankehallinnon menettelyjä ministeriössä tulisi selvityksen mukaan yleisemminkin systematisoida. Myös tiedonkulkua hallinnon eri portaiden välillä tulisi kehittää.

Sähköiseen äänestykseen oli valmistauduttu kattavalla koulutusohjelmalla mm. kuntien vaalivirkailijoille ja atk-henkilöille. Koulutusohjelmassa oli otettu huomioon myös atk-valmiuksiltaan heikompien äänestäjien erityinen ohjauksen tarve. Vaalien jälkeen tehdystä kyselytutkimuksesta ilmenee, että valtaosa sähköisesti äänestäneistä piti äänestyskonetta erittäin helppokäyttöisenä ja sähköistä äänestystä erittäin vaivattomana.

Hanke käynnistettiin vuonna 2005

Hanke sähköisen äänestyksen kokeilemiseksi käynnistettiin oikeusministeriössä vuonna 2005 hallitusohjelman linjauksen perusteella. Eduskunta hyväksyi sähköisen äänestyksen kokeilun edellyttämät muutokset vaalilakiin syksyllä 2006 ja muutokset tulivat voimaan 1.1.2007.

Mahdollisuus sähköiseen äänestykseen oli Karkkilan, Kauniaisten ja Vihdin kunnissa. Vaalien jälkeen kävi ilmi, että 232 äänestyksen aloittaneen ääntä ei ollut päätynyt sähköiseen uurnaan. Tämän arvioitiin johtuneen ainakin osassa tapauksia siitä, että äänestäjä oli keskeyttänyt epähuomiossa äänestyksen.

Sähköisen äänestysjärjestelmän toimitti oikeusministeriölle TietoEnator Oyj. Järjestelmä kävi läpi useita erilaisia testausvaiheita. Hyväksymistestaus oli maaliskuussa 2008 neljässä eri tilaisuudessa.

Yksi testihavainto jäi käsittelemättä

Hyväksymistestauksessa kiinnitettiin huomiota siihen, että äänestäjälle saattoi jäädä virheellinen käsitys äänestyksen onnistumisesta, kun äänestyskortin ennenaikainen poistaminen laitteesta palautti sovelluksen mitään ilmoittamatta aloitusnäytölle. Kaikki muut havainnot käsiteltiin tätä lukuun ottamatta.

Sovelluksen palaaminen aloitusnäytölle oli suunniteltu ominaisuus, jonka oli katsottu turvaavan vaalisalaisuuden luotettavimmalla tavalla. Tämä saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, että havainto ei johtanut korjaukseen. Havaintoon liittyvää riskiä ei ehkä myöskään nähty todellisena, koska äänestyksen kulku oli monin eri keinoin ohjeistettu.

Hyväksymistestaus oli ministeriön vastuulla. Sisäisen tarkastuksen selvityksen mukaan jatkossa projektisuunnitelmissa tulisi kirjata toimittajalle velvollisuus ilmoittaa, jos ministeriön vastuulle kuuluvien asioiden hoitotavassa tai ministeriön ilmoittamissa tiedoissa on puutteita, jotka voivat vaarantaa työn oikeasisältöisen toteutumisen.

Selvityksessä todetaan myös, että käytettävyyden suunnitteluun erikoistuneen asiantuntijan arvion hankkiminen äänestyslaitteesta olisi ollut perusteltua. Tätä oli harkittu, mutta se jäi pois suunnitelmista jo projektin alkuvaiheessa vuonna 2006.

Lausunto valituksista hallinto-oikeudelle

Oikeusministeriö on myös antanut Helsingin hallinto-oikeudelle lausuntonsa sähköistä äänestystä koskevista valituksista. Hallinto-oikeuteen tuli viisi valitusta. Niissä vaadittiin hallinto-oikeutta kumoamaan Karkkilan, Kauniaisten ja Vihdin keskusvaalilautakuntien päätökset, joilla vahvistettiin kunnallisvaalien tulos. Valittajat vaativat hallinto-oikeutta määräämään järjestettäväksi uudet vaalit kyseisissä kunnissa.

Lisätietoja:
kansliapäällikkö Tiina Astola, puh. (09) 1606 7502 (poissa 11.12.)
tarkastusjohtaja Riitta Laitinen, puh. (09) 1606 7814
lainsäädäntöjohtaja Sami Manninen (09) 1606 7690 (paikalla 10.12.) (lausunto hallinto-oikeudelle)

Sivun alkuun