Kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma 2020-2023
OM025:00/2020 Kehittäminen
Hankkeessa valmistellaan ja täytäntöönpannaan vuosina 2020-2023 Suomen kolmatta kansallista perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaa. Toimintaohjelmassa kehitetään perus- ja ihmisoikeusrakenteita vahvistamalla oikeuksien toteutumisen seurantaa Suomessa.
Hankkeessa ajankohtaista
Valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma 2020–2023: Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen seurannan kehittäminen
23.6.2021 Raportointi
Kolmas kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma vuosille 2020–2023 hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä 23.6.2021.
Toimintaohjelman tavoitteena on edistää perustuslain 22 §:ssä säädettyä julkisen vallan velvoitetta turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Toimintaohjelmassa vahvistetaan oikeuksien toteutumisen seurantaa Suomessa ja tuetaan siten tietoon perustuvaa päätöksentekoa sekä perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointia. Osana toimintaohjelmaa on kehitetty perus- ja ihmisoikeusindikaattorit, jotka tarjoavat uuden työvälineen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen seurantaan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Toimintaohjelman valmistelua on ohjannut oikeusministeriön asettama valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeusverkosto. Valmistelutyöstä on vastannut oikeusministeriön virkamiesten lisäksi toimintaohjelman valmistelun tueksi asetettu asiantuntijatyöryhmä. Toimintaohjelman valmistelussa ja indikaattoreiden valinnassa on tehty laajapohjaista yhteistyötä sidosryhmiä kuullen ja niissä on huomioitu erityisesti hallitusohjelman linjaukset sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten valvontaelinten Suomelle antamat suositukset.
Lisätietoa
Asiakirjat
Statsrådets handlingsplan för de grundläggande och de mänskliga rättigheterna 2020–2023 PDF
23.6.2021 Justitieministeriet, Statsrådets nätverk för grundläggande och mänskliga rättigheter, Expertgruppen för handlingsplanen för grundläggande och mänskliga rättigheter
Statsrådets publikationer 2021:65
Valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma 2020–2023 PDF
23.6.2021 Oikeusministeriö, Valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeusverkosto, Perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä
Valtioneuvoston julkaisuja 2021:59
National Action Plan on Fundamental and Human Rights 2020–2023 PDF
23.6.2021 Ministry of Justice, Government Network for Fundamental and Human Rights, Expert Working Group on the National Action Plan on Fundamental and Human Rights
Publications of the Finnish Government 2022:6
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero OM025:00/2020
Asianumerot VN/13670/2019
Asettaja oikeusministeriö
Toimikausi/aikataulu 28.2.2020 – 31.3.2023
Asettamispäivä 28.2.2020
Toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita
Marin
Strategiset kokonaisuudet Turvallinen oikeusvaltio Suomi
Strategiset kokonaisuudet Oikeusvaltion kehittäminen
Keino Laaditaan kolmas kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma
Hankkeen vaiheet
5.3.2020 Perus- ja ihmisoikeudet ja kestävän kehityksen tavoitteet -seminaari 5.3.2020
Muu
Asiakirjat
Muistio: Perus- ja ihmisoikeudet ja kestävän kehityksen tavoitteet -seminaari 5.3.2020 PDF
24.3.2020
Perus- ja ihmisoikeudet ja kestävän kehityksen tavoitteet -seminaari 5.3.2020; ohjelma PDF
5.3.2020
Grundläggande och mänskliga rättigheter och mål för hållbar utveckling -seminarium 5.3.2020; program PDF
5.3.2020
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja syrjinnän seuranta: oikeusministeriön policy brief PDF
5.3.2020
Seminaaripuheenvuoro: Annika Lindblom: Kestävän kehityksen edistäminen Suomessa PPTX
5.3.2020
-
5.3.2020
-
5.3.2020
-
5.3.2020
-
5.3.2020
5.5.2020 – 31.5.2020 Sidosryhmäkuulemiset
Lausuntokierros
Asiakirjat
PIO-ohjelma: viranomaisten tietotarvekartoitus PDF
17.6.2020
Kutsu sidosryhmien verkkokyselyyn 5.5.2020 PDF
5.5.2020
Verkkolomakkeen kysymykset suomeksi PDF
5.5.2020
Webbenkätfrågor på svenska PDF
5.5.2020
10.11.2020 – 8.12.2020 Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmisteluun liittyvät kuulemistilaisuudet ja työpajat
Kuulemistilaisuus
Oikeusministeriön asettama, kolmatta kansallista perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaa valmisteleva asiantuntijatyöryhmä järjesti kuulemisen sidosryhmille tiistaina 10.11. klo 12.00–15.00 ja perjantaina 20.11. klo 10.00–12.00. Työpajat järjestetään 30.11. laillisuusvalvojille ja erityisvaltuutetuille sekä 8.12. tutkijoille.
Nyt järjesteyt tilaisuudet ovat jatkoa keväällä 2020 toteutetulle sidosryhmien verkkokuulemiseen. Tilaisuuksissa jatkettiin keskustelua seurantamallin laatimisesta ja siihen liittyvistä käytännön kysymyksistä.
Asiakirjat
Kysymykset laillisuusvalvojien ja valtuutettujen työpajaan PDF
30.11.2020
Kuulemistilaisuuksien 10.11. ja 20.11.2020 ohjelma PDF
10.11.2020
Eeva Raevaaran esitys: Kohti tasa-arvopolitiikan seurantajärjestelmää PDF
10.11.2020 Eeva Raevaara
10.11. tilaisuudessa pidetty esitys
Villiina Kazi: Kotoutumisen seurantajärjestelmä PDF
10.11.2020 Villiina Kazi
10.11.-tilaisuudessa pidetty esitys
Panu Artemjeff: Indikaattorit yhdenvertaisuuden ja syrjinnän seurannassa PDF
10.11.2020 Panu Artemjeff
10.11.-tilaisuudessa pidetty esitys.
Riikka Ikonen: Väestötutkimuksiin perustuva indikaattorityö terveyden ja hyvinvoinnin alalla PDF
10.11.2020 Riikka Ikonen
10.11.-tilaisuudessa pidetty esitys.
Taustamuistio kuulemistilaisuuteen 10.11.2020 PDF
10.11.2020
Yhteenveto syksyn 2020 sidosryhmätilaisuuksista PDF
9.10.2020 Oikeusministeriö
Liite 1_Pienryhmissä tehdyt indikaattoriehdotukset PDF
9.10.2020 Oikeusministeriö
23.6.2021 Valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma 2020–2023: Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen seurannan kehittäminen
Raportointi
Kolmas kansallinen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma vuosille 2020–2023 hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä 23.6.2021.
Toimintaohjelman tavoitteena on edistää perustuslain 22 §:ssä säädettyä julkisen vallan velvoitetta turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Toimintaohjelmassa vahvistetaan oikeuksien toteutumisen seurantaa Suomessa ja tuetaan siten tietoon perustuvaa päätöksentekoa sekä perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointia. Osana toimintaohjelmaa on kehitetty perus- ja ihmisoikeusindikaattorit, jotka tarjoavat uuden työvälineen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen seurantaan sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Toimintaohjelman valmistelua on ohjannut oikeusministeriön asettama valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeusverkosto. Valmistelutyöstä on vastannut oikeusministeriön virkamiesten lisäksi toimintaohjelman valmistelun tueksi asetettu asiantuntijatyöryhmä. Toimintaohjelman valmistelussa ja indikaattoreiden valinnassa on tehty laajapohjaista yhteistyötä sidosryhmiä kuullen ja niissä on huomioitu erityisesti hallitusohjelman linjaukset sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten valvontaelinten Suomelle antamat suositukset.
Lisätietoa
Asiakirjat
Statsrådets handlingsplan för de grundläggande och de mänskliga rättigheterna 2020–2023 PDF
23.6.2021 Justitieministeriet, Statsrådets nätverk för grundläggande och mänskliga rättigheter, Expertgruppen för handlingsplanen för grundläggande och mänskliga rättigheter
Statsrådets publikationer 2021:65
Valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma 2020–2023 PDF
23.6.2021 Oikeusministeriö, Valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeusverkosto, Perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä
Valtioneuvoston julkaisuja 2021:59
National Action Plan on Fundamental and Human Rights 2020–2023 PDF
23.6.2021 Ministry of Justice, Government Network for Fundamental and Human Rights, Expert Working Group on the National Action Plan on Fundamental and Human Rights
Publications of the Finnish Government 2022:6
14.10.2021 Toimeenpanon käynnistämisseminaari
Kuulemistilaisuus
Asiakirjat
Kooste perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman seminaarista 14.10.2021 PDF
4.4.2022 Oikeusministeriö
Anna Saarela ja Nanni Olsson: Perus- ja ihmisoikeusindikaattorit PDF
14.10.2021 Anna Saarela ja Nanni Olsson
Seminaari 14.10.2021
Susanna Siitonen: Perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin kehittäminen PDF
14.10.2021 Susanna Siitonen
Seminaari 14.10.2021
Mia Luhtasaari: Tietoa syrjinnästä -hanke PDF
14.10.2021 Mia Luhtasaari
Seminaari 14.10.2021
Krista Oinonen: Kansainvälisten sopimusvalvontaelinten suositusten seurannan tehostaminen PDF
14.10.2021 Krista Oinonen
Seminaari 14.10.2021
23.1.2023 – 18.12.2023 Ihmisoikeusperustaista tiedonkeruuta koskeva selvitys
Hankinta
Perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen seuranta ja rakenteellisen eriarvoisuuden havaitseminen edellyttävät entistä kattavampaa väestöryhmittäin eriteltävissä olevaa tietoa. Oikeusministeriön rahoittamassa selvityksessä kartoitetaan ihmisoikeusperustaisen tiedonkeruun oikeudellisia ja eettisiä reunaehtoja ja tarjotaan suuntaviivoja tiedonkeruun kehittämiseksi. Lisäksi kartoitetaan tiedonkeruun nykytilaa, toisin sanoen sitä, millä tavoin tietoa tällä hetkellä kerätään ja eritellään julkisessa tilastotoiminnassa.
Lisätietoa
Asiakirjat
Hankintapäätös: ihmisoikeusperustainen tiedonkeruu PDF
20.12.2022
Tarjouspyyntö: ihmisoikeusperustainen tiedonkeruu PDF
17.11.2022
Tavoitteet ja tuotokset
Toimintaohjelman tavoitteena on edistää perustuslain 22 §:ssä säädettyä julkisen vallan velvoitetta turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Osana toimintaohjelmaa on kehitetty perus- ja ihmisoikeusindikaattorit, jotka tukevat tietoon perustuvaa päätöksentekoa perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvissä asioissa. Tarkoituksena on, että indikaattoreilla voitaisiin seurata perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä ja että indikaattoreihin perustuva tarkastelu olisi toistettavissa määräajoin. Kehitettävät indikaattorit tukevat myös perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointia.
Perus- ja ihmisoikeuksien indikaattorimallin läpileikkaavana periaatteena on yhdenvertaisuus. Seurantakohteet ja niiden indikaattorit on ryhmitelty yhdeksälle elämänalueelle:
- henkilökohtainen vapaus, koskemattomuus ja oikeus elämään
- oikeusturva ja hyvä hallinto
- yksityiselämä ja perhe-elämä
- sanan-, mielipiteen-, uskonnon- ja vakaumuksenvapaus
- kieli ja kulttuuri
- osallisuus ja vaikuttaminen
- toimeentulo ja ihmisarvoinen työ
- sivistys ja koulutus
- terveys, hyvinvointi ja ympäristö.
Indikaattorien valmisteluprosessi on ollut avoin ja vuorovaikutteinen. Lopulliset valinnat perustuvat muun muassa kansainvälisten sopimusvalvontaelinten suosituksiin, laillisuusvalvojien havaintoihin, perustuslakivaliokunnan kannanottoihin sekä kuulemisissa ja asiantuntijatyöryhmän keskusteluissa esiin nousseisiin kysymyksiin.
Hankkeelle on osoitettu hallitusohjelmassa 100.000 euron vuosittainen rahoitus koko hallituskaudelle. Rahoitus on tarkoitus käyttää tarpeellisiin tiedonkeruuseen ja analyysiin liittyviin hankintoihin, indikaattorikehikon verkkojulkaisuun ja sen päivittämiseen sekä mahdollisiin koulutuksiin ja tiedotusmateriaaleihin sekä muihin hankkeen kuluihin. Hanke valmistellaan henkilöresurssien puolesta virkatyönä.
Toimintaohjelma on valmisteltu laajapohjaisesti yhteistyössä eri ministeriöiden kanssa ja sidosryhmiä kuullen. Toimintaohjelman valmistelua on ohjannut helmikuussa 2020 kolmannelle kaudelleen asetettu oikeusministeriön asettama valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeusverkosto, jossa on edustaja kaikista ministeriöistä sekä oikeuskanslerinvirastosta, eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta ja Ihmisoikeuskeskuksesta. Konkreettisesta valmistelusta vastasi helmikuussa 2020 asetettu oikeusministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä, jossa on oikeusministeriön lisäksi edustajat ulkoministeriöstä, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta, Ihmisoikeuskeskuksesta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Osana toimintaohjelman toimeenpanoa on joulukuussa 2023 julkaistu esiselvitys "Lainsäädännölliset ja eettiset reunaehdot ihmisoikeusperustaiselle tiedonkeruulle".
Lähtökohdat
Eduskunnan perustuslakivaliokunta, kansalliset sopimusvalvontaelimet ja aiemmat toimintaohjelmat sekä niiden riippumattomat arvioinnit ovat korostaneet tarvetta kehittää kansallista perus- ja ihmisoikeusseurantaa sekä -tiedonkeruuta. Perustuslakivaliokunta on lisäksi pitänyt tarpeellisena, että toimintaohjelma laaditaan jokaisella hallituskaudella.
Tietopohjaisen politiikan tekeminen on yksi pääministeri Sanna Marinin hallituksen lupauksista politiikan uudistamiseksi.
Toimintaohjelman laatiminen vahvistaa Suomen perus- ja ihmisoikeusrakenteita. Toimintaohjelmaan sisältyvillä indikaattoreilla voidaan systemaattisesti seurata oikeuksien toteutumista ja tukea tietoon perustuvaa päätöksentekoa perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvissä asioissa, mikä puolestaan tukee oikeuksien toteutumista. Tuotettava tieto tukee myös perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointia lainvalmistelussa ja eri politiikkatoimia suunniteltaessa.
Valtioneuvosto vahvisti 23.6.2021 periaatepäätöksenään kolmannen kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman sisällön. Osana toimintaohjelmaa on kehitetty perus- ja ihmisoikeusindikaattorit, joiden avulla voidaan jatkossa tuottaa systemaattista tietoa siitä, miten oikeudet toteutuvat ihmisten arjessa. Tiedot julkaistiin keväällä 2024 julkisella perusoikeusseuranta.fi-verkkosivustolla, jolla on lisäksi tietoa indikaattoreiden taustoista ja tietolähteistä sekä linkkejä indikaattoreihin liittyvään muuhun toimintaohjelma- ja strategiatyöhön. Seurantatietojen pohjalta raportoidaan indikaattoreiden kuvaamien oikeuksien toteutumisesta.
Oikeuksien toteutumisen seurantaa parannettiin myös edistämällä tutkimusta ja –tiedonkeruuta sekä seuraamalla entistä tehokkaammin kansainvälisten sopimusvalvontaelinten suosituksia ja niiden täytäntöönpanoa. Lisäksi perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointia lainvalmistelussa kehitettiin uusien ohjeiden ja koulutuksen avulla.
PIO-ohjelma: viranomaisten tietotarvekartoitus PDF
17.6.2020
Kutsu sidosryhmien verkkokyselyyn 5.5.2020 PDF
5.5.2020
Verkkolomakkeen kysymykset suomeksi PDF
5.5.2020
Webbenkätfrågor på svenska PDF
5.5.2020
Sidosryhmäkuulemiset
5.5.2020 – 31.5.2020 Lausuntokierros
Asiakirjat
Kysymykset laillisuusvalvojien ja valtuutettujen työpajaan PDF
30.11.2020
Kuulemistilaisuuksien 10.11. ja 20.11.2020 ohjelma PDF
10.11.2020
Eeva Raevaaran esitys: Kohti tasa-arvopolitiikan seurantajärjestelmää PDF
10.11.2020 Eeva Raevaara
10.11. tilaisuudessa pidetty esitys
Villiina Kazi: Kotoutumisen seurantajärjestelmä PDF
10.11.2020 Villiina Kazi
10.11.-tilaisuudessa pidetty esitys
Panu Artemjeff: Indikaattorit yhdenvertaisuuden ja syrjinnän seurannassa PDF
10.11.2020 Panu Artemjeff
10.11.-tilaisuudessa pidetty esitys.
Riikka Ikonen: Väestötutkimuksiin perustuva indikaattorityö terveyden ja hyvinvoinnin alalla PDF
10.11.2020 Riikka Ikonen
10.11.-tilaisuudessa pidetty esitys.
Taustamuistio kuulemistilaisuuteen 10.11.2020 PDF
10.11.2020
Yhteenveto syksyn 2020 sidosryhmätilaisuuksista PDF
9.10.2020 Oikeusministeriö
Liite 1_Pienryhmissä tehdyt indikaattoriehdotukset PDF
9.10.2020 Oikeusministeriö
Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmisteluun liittyvät kuulemistilaisuudet ja työpajat
10.11.2020 – 8.12.2020 Kuulemistilaisuus
Oikeusministeriön asettama, kolmatta kansallista perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelmaa valmisteleva asiantuntijatyöryhmä järjesti kuulemisen sidosryhmille tiistaina 10.11. klo 12.00–15.00 ja perjantaina 20.11. klo 10.00–12.00. Työpajat järjestetään 30.11. laillisuusvalvojille ja erityisvaltuutetuille sekä 8.12. tutkijoille.
Nyt järjesteyt tilaisuudet ovat jatkoa keväällä 2020 toteutetulle sidosryhmien verkkokuulemiseen. Tilaisuuksissa jatkettiin keskustelua seurantamallin laatimisesta ja siihen liittyvistä käytännön kysymyksistä.
Asiakirjat
Kooste perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman seminaarista 14.10.2021 PDF
4.4.2022 Oikeusministeriö
Anna Saarela ja Nanni Olsson: Perus- ja ihmisoikeusindikaattorit PDF
14.10.2021 Anna Saarela ja Nanni Olsson
Seminaari 14.10.2021
Susanna Siitonen: Perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin kehittäminen PDF
14.10.2021 Susanna Siitonen
Seminaari 14.10.2021
Mia Luhtasaari: Tietoa syrjinnästä -hanke PDF
14.10.2021 Mia Luhtasaari
Seminaari 14.10.2021
Krista Oinonen: Kansainvälisten sopimusvalvontaelinten suositusten seurannan tehostaminen PDF
14.10.2021 Krista Oinonen
Seminaari 14.10.2021
Toimeenpanon käynnistämisseminaari
14.10.2021 Kuulemistilaisuus

Hankkeen asettaminen
PIO-toimintaohjelma_asiantuntijatyöryhmän asettamispäätös_28.2.2020 PDF
28.2.2020 Oikeusministeriö
Hankkeen toteuttaminen
Asialista asiantuntijatyöryhmän kokoukseen 05.03.21 PDF
15.12.2021 Oikeusministeriö
Asialista asiantuntijatyöryhmän kokoukseen 08.02.21 PDF
15.12.2021 Oikeusministeriö
Asialista asiantuntijatyöryhmän kokoukseen 09.04.21 PDF
15.12.2021 Oikeusministeriö
Asialista asiantuntijatyöryhmän kokoukseen 14.06.21 PDF
15.12.2021 Oikeusministeriö
Asialista asiantuntijatyöryhmän kokoukseen 25.08.21 PDF
15.12.2021 Oikeusministeriö
Asialista asiantuntijatyöryhmän kokoukseen 7.12.21 PDF
15.12.2021 Oikeusministeriö
Yhteenveto syksyn 2020 sidosryhmätilaisuuksista PDF
9.10.2020 Oikeusministeriö
Liite 1_Pienryhmissä tehdyt indikaattoriehdotukset PDF
9.10.2020 Oikeusministeriö
2020_03_31_PIO-toimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä ASIALISTA PDF
2.4.2020 Oikeusministeriö
2020_04_15_PIO-toimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä ASIALISTA PDF
2.4.2020 Oikeusministeriö
2020_05_12_PIO-toimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä ASIALISTA PDF
2.4.2020 Oikeusministeriö
2020_06_03_PIO-toimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä ASIALISTA PDF
2.4.2020 Oikeusministeriö
2020_06_16_PIO-toimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä ASIALISTA PDF
2.4.2020 Oikeusministeriö
2020_08_12_PIO-toimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä ASIALISTA PDF
2.4.2020 Oikeusministeriö
2020_10_19_PIO-toimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä ASIALISTA PDF
2.4.2020 Oikeusministeriö
2020_10_30_PIO-toimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä ASIALISTA PDF
2.4.2020 Oikeusministeriö
2020_11_13_PIO-toimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä ASIALISTA PDF
2.4.2020 Oikeusministeriö
Kuuleminen
-
19.5.2020 Oikeusministeriö
Kevään sidosryhmäkuulemisten yhteenveto PDF
19.5.2020 Oikeusministeriö
Muut asiakirjat ja muistiot
Asialista asiantuntijatyöryhmän kokoukseen 2.3.2023 PDF
23.2.2023
Hankintapäätös: ihmisoikeusperustainen tiedonkeruu PDF
20.12.2022
Tarjouspyyntö: ihmisoikeusperustainen tiedonkeruu PDF
17.11.2022
Asialista asiantuntijatyöryhmän kokoukseen 21.11.2022 PDF
16.11.2022
Päätös asiantuntijatyöryhmän kokoonpanon muutoksesta 15.11.2022 PDF
15.11.2022
Asialista asiantuntijatyöryhmän kokoukseen 21.06.2022 PDF
4.10.2022
Asialista asiantuntijatyöryhmän kokoukseen 4.10.2022 PDF
4.10.2022
Perus- ja ihmisoikeusindikaattoreiden taustamuistio PDF
14.6.2022 oikeusministeriö, valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeusverkosto, perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä
Kooste perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman seminaarista 14.10.2021 PDF
4.4.2022 Oikeusministeriö
Anna Saarela ja Nanni Olsson: Perus- ja ihmisoikeusindikaattorit PDF
14.10.2021 Anna Saarela ja Nanni Olsson
Seminaari 14.10.2021
Susanna Siitonen: Perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arvioinnin kehittäminen PDF
14.10.2021 Susanna Siitonen
Seminaari 14.10.2021
Mia Luhtasaari: Tietoa syrjinnästä -hanke PDF
14.10.2021 Mia Luhtasaari
Seminaari 14.10.2021
Krista Oinonen: Kansainvälisten sopimusvalvontaelinten suositusten seurannan tehostaminen PDF
14.10.2021 Krista Oinonen
Seminaari 14.10.2021
Statsrådets handlingsplan för de grundläggande och de mänskliga rättigheterna 2020–2023 PDF
23.6.2021 Justitieministeriet, Statsrådets nätverk för grundläggande och mänskliga rättigheter, Expertgruppen för handlingsplanen för grundläggande och mänskliga rättigheter
Statsrådets publikationer 2021:65
Valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma 2020–2023 PDF
23.6.2021 Oikeusministeriö, Valtioneuvoston perus- ja ihmisoikeusverkosto, Perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman asiantuntijatyöryhmä
Valtioneuvoston julkaisuja 2021:59
National Action Plan on Fundamental and Human Rights 2020–2023 PDF
23.6.2021 Ministry of Justice, Government Network for Fundamental and Human Rights, Expert Working Group on the National Action Plan on Fundamental and Human Rights
Publications of the Finnish Government 2022:6
Kysymykset laillisuusvalvojien ja valtuutettujen työpajaan PDF
30.11.2020
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 13.11.2020; asialista PDF
11.11.2020
Kuulemistilaisuuksien 10.11. ja 20.11.2020 ohjelma PDF
10.11.2020
Taustamuistio kuulemistilaisuuteen 10.11.2020 PDF
10.11.2020
Eeva Raevaaran esitys: Kohti tasa-arvopolitiikan seurantajärjestelmää PDF
10.11.2020 Eeva Raevaara
10.11. tilaisuudessa pidetty esitys
Villiina Kazi: Kotoutumisen seurantajärjestelmä PDF
10.11.2020 Villiina Kazi
10.11.-tilaisuudessa pidetty esitys
Panu Artemjeff: Indikaattorit yhdenvertaisuuden ja syrjinnän seurannassa PDF
10.11.2020 Panu Artemjeff
10.11.-tilaisuudessa pidetty esitys.
Riikka Ikonen: Väestötutkimuksiin perustuva indikaattorityö terveyden ja hyvinvoinnin alalla PDF
10.11.2020 Riikka Ikonen
10.11.-tilaisuudessa pidetty esitys.
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 30.10.2020; asialista PDF
28.10.2020
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 19.10.2020; asialista PDF
13.10.2020
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 8.10.2020; asialista PDF
5.10.2020
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 24.9.2020; asialista PDF
21.9.2020
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 12.8.2020; asialista PDF
5.8.2020
PIO-ohjelma: viranomaisten tietotarvekartoitus PDF
17.6.2020
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 16.6.2020; asialista PDF
10.6.2020
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 3.6.2020; asialista PDF
25.5.2020
Kutsu sidosryhmien verkkokyselyyn 5.5.2020 PDF
5.5.2020
Verkkolomakkeen kysymykset suomeksi PDF
5.5.2020
Webbenkätfrågor på svenska PDF
5.5.2020
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 12.5.2020; asialista PDF
29.4.2020
Viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelma (luonnos 17.4.2020) PDF
17.4.2020
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 15.4.2020; asialista PDF
6.4.2020
Muistio: Perus- ja ihmisoikeudet ja kestävän kehityksen tavoitteet -seminaari 5.3.2020 PDF
24.3.2020
PIO-toimintaohjelman asiantuntijaryhmän kokous 31.3.2020; asialista PDF
24.3.2020
Seminaaripuheenvuoro: Annika Lindblom: Kestävän kehityksen edistäminen Suomessa PPTX
5.3.2020
-
5.3.2020
-
5.3.2020
-
5.3.2020
-
5.3.2020
YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja syrjinnän seuranta: oikeusministeriön policy brief PDF
5.3.2020
Perus- ja ihmisoikeudet ja kestävän kehityksen tavoitteet -seminaari 5.3.2020; ohjelma PDF
5.3.2020
Grundläggande och mänskliga rättigheter och mål för hållbar utveckling -seminarium 5.3.2020; program PDF
5.3.2020
Sihteeristö
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Tarkka, Valpuri
Erityisasiantuntija
oikeusministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
1.9.2022 – 31.3.2023
Hjelt, Iiris
Neuvotteleva virkamies
oikeusministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
18.2. – 19.8.2022
Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Olsson, Nanni
Neuvotteleva virkamies
oikeusministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
19.4.2021 – 31.3.2023
Pohjolainen, Anna-Elina
Neuvotteleva virkamies
oikeusministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
1.8.2020 – 28.2.2021
Saarela, Anna
Neuvotteleva virkamies
oikeusministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
15.11.2020 – 15.12.2021
Tiusanen, Kaisa
Kehittämisneuvos
oikeusministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
28.2.2020 – 28.2.2021
Lisää aiheesta
Perus- ja ihmisoikeusseurannassa kova työ kantaa hedelmää
Uudessa tutkimushankkeessa kehitetään ihmisoikeusperustaista tiedonkeruuta
Webinaari 14.10.2021: Perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelma 2020–2023
Perus- ja ihmisoikeuksien seurantaa vahvistetaan indikaattorien avulla
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet