Vava Lunabba: Kehittämistehtäviä yksikönpäällikkönä

Vava Lunabba.

  • Vava Lunabba
  • Yksikönpäällikkönä oikeusministeriössä esikunnan johdon tuki -yksikössä.
  • Valtiotieteiden maisteri Åbo Akademista
  • Vuosien kokemus erilaisista valtionhallinnon tehtävistä. Työkokemusta nykyisistä tehtävistä noin 4 vuotta.

Kerro lyhyesti, mitä teet työksesi.

Toimin yksikönpäällikkönä, joten olen mukana jossain määrin kaikissa johdon tuki -yksikön asioissa. Johdon tuki -yksikön tehtävänä on nimensä mukaisesti tukea johtoa sekä virkakuntaa johtamiseen liittyvissä asioissa. Aikaa menee siis paljon toimintatapoihin liittyvin kysymyksiin ja johdon eri tilaisuuksien valmistelutehtäviin.

Merkittävä kokonaisuus tehtävässäni on oikeusministeriön ylimmän johdon tukeminen sekä tiedolla johtamisen suunnittelu ja kehittäminen yhdessä tiimin kanssa. Pöydälläni on myös ministeriön vastuullisuus- ja kestävyystyö yhteistyössä hallinnonalan ja valtioneuvoston muiden kestävyystoimijoiden kanssa. Tänä vuonna pohjoismaiset asiat vievät aiempaa enemmän työaikaa, koska Suomi on puheenjohtajamaa Pohjoismaiden ministerineuvostossa. Pikkuhiljaa katse alkaa myös kohdistua jo seuraavaan hallituskauteen ja siihen liittyviin taustavalmisteluihin.

Työtehtäväni ovat hyvin monipuolisia. Yhteisenä nimittäjänä niillä kaikilla on se, että ne liittyvät laajalti koko taloon ja erilaisiin kehittämistehtäviin. Lähes kaikki tehtävät vaativat myös verkostoitumista koko valtioneuvostossa. Nämä osa-alueet ovat myös omia vahvuuksiani.

Miten olet päätynyt valitsemaasi ammattiin?

Kehittämistyö on aina kiinnostanut minua ja esimerkiksi tiedolla johtamisen ja ennakoinnin kokonaisuudet ovat olleet mukana työtehtävissäni jo virkaurani alusta saakka. Ennen nykyistä tehtävääni olin töissä valtioneuvoston kanslian strategiaosastolla, joka antoi hyvät eväät hakea tätä paikkaa. Sitä ennen olin työskennellyt jo pitkään oikeusministeriössä kielellisten oikeuksien parissa. 

Virkamieheksi minut on vienyt kiinnostus julkista hallintoa kohtaan ja olenkin tehnyt urani pääsääntöisesti julkisella sektorilla vähän eri tulokulmista. Ensimmäiset kokemukseni valtioneuvoston toiminnasta sain erinäisistä korkeakouluharjoitteluista, jotka antoivat esimakua virkamiesurasta. Se oli erinomainen tapa tutustua eri ministeriöiden toimintaan.

Urani alussa työskentelin kansainvälisten asioiden parissa, mutta lopulta koin kotimaan ja pohjoismaiset asiat enemmän omaksi kentäkseni.

Kuvaile tyypillistä työpäivääsi tai työviikkoasi.

Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole, vaan päivät vaihtelevat paljon. Jos teen tarkkoja suunnitelmia päivän kulusta, käy usein niin että ne muuttuvat tai aikaa ei riitäkään suunnitelluille töille. Monet tehtävät ovat ad hoc-tyyppisiä ja ratkaisuja vaativat asiat ovat usein yllättäviä.

Työhöni kuuluu kuitenkin useimpina päivinä paljon kokouksia, erilaisiin yhteydenottoihin vastaamista, ihmisten kontaktointia sekä meneillään olevien toimeksiantojen valmistelua johdon tarpeiden mukaan.

Esihenkilönä olen myös oman tiimini tukena ja heidän työnsä mahdollistajana. Siksi pyrinkin olemaan tiimini tavoitettavissa ja tälle onkin varattuna kalenterissani viikoittain aikaa.

Millaisessa työympäristössä tai millaisina työaikoina työskentelet?

Meritullinkatu 10:n kiinteistö, jossa oikeusministeriö nykyisin toimii, on minulle varsin tuttu, sillä työskentelin samoissa tiloissa jo ensimmäisessä ministeriötyössäni. Tähän taloon on ollut mukava palata ja tulen mielelläni usein toimistolle. Hyödynnän myös monia muita valtioneuvoston tiloja sen mukaan, minne päin kaupunkia kokoukset ja tilaisuudet vievät.

Pyrin tekemään muutamana päivänä viikossa etätöitä. Tällöin työn rytmi on erilainen ja tietynlainen säläisyys vähenee. Toisaalta moni asia ratkeaa toimistolla luonnostaan, kun kohtaa ihmisiä päivän aikana ja pääsee juttelemaan kasvokkain. Molemmissa työtavoissa on siis puolensa. Osana työntekoani hyödynnän myös kävelypalavereja. Liikunta ja ympäristön vaihtaminen tekee usein hyvää. Pohjoismaisen yhteistyön puitteissa työhöni kuuluu melko säännöllisesti matkustamista, mutta määrät ovat hyvin maltillisia.

Teen töitä pääsääntöisesti virka-aikana, vaikka toisinaan päivät venyvätkin. Esihenkilönä pyrin näyttämään työaikojen suhteen hyvää esimerkkiä.

Millaista osaamista tai ominaisuuksia ammatissa vaaditaan?

Tärkein ominaisuus on kokonaiskuvan hahmottaminen. Täytyy osata pitää monta palloa yhtä aikaa ilmassa ja toivottavasti saada ne kaikki vielä kiinnikin. Jos joku pallo kuitenkin putoaa, pitää tietää, miten asian kanssa toimitaan. 

Nopeatempoinen työ vaatii myös priorisointia ja toisinaan epämukavuuden sietämistä. Myös hyvät vuorovaikutustaidot sekä luova ajattelu ovat työssäni tärkeitä. Täsmällisyys ja huolellisuus ovat tärkeitä ominaisuuksia, erityisesti kun työskennellään johdon kanssa ja koko taloa koskettavissa asioissa. 

Koulutuksen osalta sanoisin, että tärkeintä on monipuolisuus. Työssäni on usein hyvä tietää vähän kaikkea kaikesta. Monialaisuus ja ennakkoluuloton eri tieteenalojen yhdistäminen kannattaa!

Mikä on parasta ammatissasi?

Tämä on ehkä klisee, mutta valtioneuvostossa työskentely on näköalapaikka. Työssäni pääsee olemaan monella tavalla yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä. Virkamiehenä pääsen myös tekemään merkityksellistä työtä ja kantamaan korteni kekoon yhteiskunnan hyväksi.

Ympärilläni on paljon osaavia ja mukavia kollegoita. Minulle on muodostunut valtioneuvoston sisällä laajat verkostot ja yhteisöllisyys tuntuu tärkeältä.

Mitkä ovat ammatin varjopuolia tai mikä tuntuu haastavalta?

Virkamiehenä tuntuu usein joutuvan julkisen sektorin puolustajaksi eri keskusteluissa, mikä voi joskus olla ikävää. Tällä hetkellä tulevaisuuskuvaa varjostavat myös valtionhallinnon leikkaukset. Toisaalta ne pakottavat myös priorisoimiseen, joka ei välttämättä ole huono asia.

Haastavalta voi toisinaan tuntua myös kiire. Vaikka työni nopeatempoisuus onkin pääosin mukavaa, toivoisin joskus ehtiväni paneutumaan tiettyihin asioihin perusteellisemmin.

Mitä kertoisit henkilölle, joka harkitsee yksikönpäällikön ammattia?

Tällaisissa tehtävissä pitää olla kiinnostunut laajoista kokonaisuuksista ja osata tasapainotella monien intressiryhmien välillä. Tarpeellista on myös uskallus ja halu kehittyä sekä tarttua monenlaisiin asioihin. 

Hyvä sosiaalinen pelisilmä on tärkeä ominaisuus esihenkilötyössä. Tärkeää on myös olla kiinnostunut tiimiläisten hyvinvoinnista, toimia onnistumisen mahdollistajana ja tukea haastavissa hetkissä.

Kannustan laaja-alaiseen koulutuspohjaan. Se avartaa ajattelutapaa ja antaa ymmärrystä moniin erilaisiin tulokulmiin. On tärkeää miettiä mistä asioista on kiinnostunut, mutta myöskään työllistymismahdollisuuksia ei kannata alaa valitessa unohtaa.

Millaisena näet ammattisi tulevaisuuden?

Valtio tarvitsee virkakuntaa myös jatkossa. Se on tärkeää vallan kolmijaon ja demokratian toimivuuden kannalta. Poliittisten päätöksien taustalle tarvitaan laadukasta tietopohjaista valmistelua.

Yhteiskunta muuttuu ja julkisen sektorin täytyy olla kehityksessä mukana mielellään etupainotteisesti. Kehittymismieli ja mukautuminen ovat tärkeitä tulevaisuuden turvaamiseksi.