Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä valmistelemaan purkavan lisärakentamisen helpottamista

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.10.2017 11.26
Tiedote

Oikeusministeri Antti Häkkänen on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotusta asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta niin sanotun purkavan lisärakentamisen helpottamiseksi. Työryhmälle on asetettu myös seurantaryhmä.

Purkavalla lisärakentamisella tarkoitetaan sitä, että kasvukeskuksissa puretaan vanhoja rakennuksia yhdyskuntarakenteen tiivistämiseksi ja tilalle rakennetaan enemmän uusia asuntoja. Hanke on tärkeä osa parempaa asunto- ja rakentamispolitiikkaa.

Voimassa olevan lain mukaan purkavaan lisärakentamiseen vaaditaan asunto-osakeyhtiön osakkaiden yksimielinen päätös eli kaikkien osakkaiden suostumus.

-Nyt käynnistyvällä uudistuksella halutaan helpottaa asunto-osakeyhtiön päätöksentekoa, jotta päätöksiä purkavasta lisärakentamisesta voitaisiin tehdä nykyistä yksinkertaisemmin. Työryhmän tehtävänä on valmistella ehdotus siten, että asunto-osakeyhtiö voisi päättää purkavasta lisärakentamisesta määräenemmistöpäätöksellä, Häkkänen toteaa.

-Työryhmän ehdotuksessa tulee kuitenkin varmistaa, että vähemmistöön jäävät osakkaat voisivat vaatia osakkeidensa lunastamista käypään hintaan. Lisäksi on turvattava osakkaiden asuminen, asuntovarallisuuden arvo ja esimerkiksi asuntolainoittajien oikeudet, korostaa Häkkänen.

Uudistus tuo lisää keinoja asuntopolitiikan toteuttamiseen. Tavoitteena on uudistaa asuntokantaa, vastata asuntojen kysyntään, lisätä asumisen valinnanvapautta ja vastata asuntotarpeen rakenteen muutokseen.

-Pidän tärkeänä, että purkavan lisärakentamisen edellytyksiä parannetaan. On kuitenkin huolehdittava siitä, että asunto-osakeyhtiön osakkaiden tiedonsaannista ja vähemmistöön jäävien osakkeenomistajien oikeussuojasta huolehditaan asianmukaisesti, Häkkänen painottaa.

Lain muutosta valmistelevan työryhmän ja seurantaryhmän toimikausi kestää vuoden 2018 huhtikuun loppuun. Tavoitteena on, että oikeusministeri vie lain muutoksen valtioneuvoston käsittelyyn syksyn 2018 aikana.

Oikeusministeriössä on laadittu purkavan lisärakentamisen edellyttämistä asunto-osakeyhtiölain muutostarpeista arviomuistio ja selvitys, joista järjestettiin laaja avoin lausuntokierros kevättalvella 2017. Lausunnonantajat pitivät purkavan lisärakentamisen helpottamista tärkeänä, tarkoituksenmukaisena ja toimivana keinona.

Lisätiedot:

lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, puh. 02951 50074, [email protected]
lainsäädäntöjohtaja Antti T Leinonen, puh. 02951 50264, [email protected]
erityisavustaja Tapani Mäkinen, puh. 0295 160 209, [email protected].

Lisää tietoa hankkeesta

Sivun alkuun