Jäädyttämis- ja menettämisseuraamuspäätösten vastavuoroinen tunnustaminen

OM010:00/2017 Säädösvalmistelu

Asetuksen tarkoituksena on, että vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden tulisi rikosprosessuaalisessa yhteistyössä asetuksen edellyttämissä tilanteissa tunnustaa ja panna täytäntöön muissa jäsenvaltioissa tehdyt päätökset. Rikosprosessuaalisen yhteistyön alalla on voimassa puitepäätökset vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta jäädyttämistä (2003/577/YOS) ja menetetyksi tuomitsemista (2006/783/YOS) koskeviin päätöksiin. Asetus korvaa mainitut puitepäätökset niiden jäsenvaltioiden välisessä yhteistyössä, joita asetus sito. Jäädyttämistä koskevien päätösten osalta asetu koskee vain jäädyttämistä myöhemmin tuomittavan menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa varten. Todistusaineiston jäädyttämistä puolestaan koskee jo hyväksytty direktiivi eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä (2014/41/EU.

Hankkeen eteneminen

Hankkeen perustiedot Päättynyt

Hankenumero OM010:00/2017

Asianumerot VN/5119/2019

Asettaja oikeusministeriö

Tehtäväluokka Hallituksen esityksen valmistelu

Toimikausi/aikataulu 1.1.2017 – 27.11.2020

Asettamispäivä 1.1.2017

Lainvalmistelu

HE laiksi jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten vastavuoroista tunnustamista Euroopan unionissa koskevan asetuksen soveltamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
  • 1

    Valmistelussa

    Hyväksytty istuntokauden suunnitelmaan 4.2.2020
  • 2

    Arvioitu esittelyviikko

    Arvioitu uusi esittelyviikko 25/2020
  • 3

    Annettu eduskunnalle

    17.6.2020
  • 4

    Meneillään oleva vaihe: Säädös hyväksytty

    • 895-899/2020

Eduskunnan vastaus EV 123/2020

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi. Esityksessä ehdotetaan myös asetuksesta johtuvia muutoksia rikoslakiin sekä omaisuuden ja todistusaineiston jäädyttämistä koskevien päätösten täytäntöönpanosta Euroopan unionissa annettuun lakiin ja vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta menetetyksi tuomitsemista koskeviin päätöksiin tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta annettuun lakiin. Ehdotettavat lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 19 päivänä joulukuuta 2020, josta päivästä alkaen asetusta sovelletaan.

VastuuministeriOikeusministeri Henriksson

Kevätistuntokauden 2020 lainsäädäntösuunnitelma

Yhteyshenkilö
Tanja Innanen, lainsäädäntöneuvos
puh. 0295150338
[email protected]

Tavoitteet ja tuotokset

Euroopan komissio antoi 21.12.2016 ehdotuksen asetukseksi jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista koskevien päätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta (KOM(2016) 819 lopullinen). Asetusehdotuksen tarkoituksena oli laajentaa nykyisestä jäsenvaltioiden velvoitteita panna täytäntöön toisissa jäsenvaltioissa annettuja menettämisseuraamus- ja jäädyttämispäätöksiä.

Tiivistelmä

Asetuksen tarkoituksena on, että vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden tulisi rikosprosessuaalisessa yhteistyössä asetuksen edellyttämissä tilanteissa tunnustaa ja panna täytäntöön muissa jäsenvaltioissa tehdyt päätökset. Rikosprosessuaalisen yhteistyön alalla on voimassa puitepäätökset vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta jäädyttämistä (2003/577/YOS) ja menetetyksi tuomitsemista (2006/783/YOS) koskeviin päätöksiin. Asetus korvaa mainitut puitepäätökset niiden jäsenvaltioiden välisessä yhteistyössä, joita asetus sito. Jäädyttämistä koskevien päätösten osalta asetu koskee vain jäädyttämistä myöhemmin tuomittavan menettämisseuraamuksen täytäntöönpanoa varten. Todistusaineiston jäädyttämistä puolestaan koskee jo hyväksytty direktiivi eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä (2014/41/EU.

Lähtökohdat

Tarkoituksena on vahvistaa EU:n valmiuksia torjua terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden rahoitusta.

Hankkeet - hankkeen ajankohtaisaineistojen listaus - Hankeikkuna on hetkellisesti pois käytöstä.