Aserikosuudistus tulee voimaan ensi vuoden alussa
Aserikoksia koskevan lainsäädännön uudistus tulee voimaan 1.1.2026. Uudistuksen tarkoitus on vähentää aserikoksia ja aseilla tehtäviä rikoksia. Lakimuutoksilla ja rangaistusten kiristämisellä myös korostetaan aserikosten moitittavuutta.
– Aserikoksia koskevat tärkeät lakimuutokset tulevat voimaan vuodenvaihteessa. Tavoitteena on suojella entistä tehokkaammin ihmisten henkeä ja terveyttä sekä torjua erityisesti järjestäytynyttä rikollisuutta. Uudistus on ollut yksi hallitusohjelman prioriteeteista oikeusministeriössä, kertoo oikeusministeri Leena Meri.
Lainsäädännön merkittävimmät muutokset koskevat törkeää ampuma-aserikosta, jonka vähimmäisrangaistukseksi tulee kahden vuoden vankeusrangaistus. Jatkossa tästä rikoksesta tuomitaan siten pääsääntöisesti ehdoton vankeusrangaistus. Törkeän ampuma-aserikoksen tekotavaksi lisätään ampuma-aseen mukana pitäminen yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa ilman oikeutta aseen hallussapitoon.
Uutena rikoksena rangaistavaksi tulee ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten, mistä tuomitaan enintään neljän vuoden vankeusrangaistus. Vaarallisten esineiden ja toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvien esineiden yleisellä paikalla tapahtuvan hallussapidon rangaistukset ankaroituvat enimmäisrangaistusten korottamisen kautta.
Tietopaketti avaa uudistuksen sisältöä myös kansalaisten näkökulmasta
Oikeusministeriö julkaisi heinäkuussa tietopaketin aserikoslainsäädännön uudistuksesta. Tietopaketissa kerrotaan muun muassa, mitä on ampuma-aseen käsittely vakavan rikoksen tekemistä varten ja miten törkeää ampuma-aserikosta koskevissa muutoksissa on otettu huomioon metsästäjät ja aseharrastajat.
Lisätietoa:
yksikönpäällikkö Jussi Matikkala, p. 0295 150 486, [email protected] (paikalla 22.–23.12.)