Hyppää sisältöön
Media

Eduskuntavaalien turvallisuutta tukenut varautumistyö oli onnistunutta

oikeusministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 11.6.2019 14.51
Tiedote

Oikeusministeriö asetti kesäkuussa 2018 vaalivaikuttamisen koulutushankkeen, jonka tehtäviksi määriteltiin koulutus ja viranomaiskoordinaation kartoitus.

Hankkeen loppuraportin mukaan eduskuntavaalien turvallisuutta tukenut varautumistyö oli onnistunutta. Myöskään merkittäviä häirintäyrityksiä ei vaalien aikaan havaittu.

Loppuraportissa esitetään useita kehittämiskohteita viranomaisyhteistyön käytännön järjestelyiden parantamiseen, sosiaaliseen mediaan liittyvän tutkimusosaamisen syventämiseen ja kansalaisten monipuolisen tiedonsaannin varmistamiseen. Työryhmä esittää muun muassa, että vaalijärjestelmä tulisi määrittää osaksi kriittistä infrastruktuuria ja että vaalihäirintäkoulutus tulisi ottaa pysyväksi osaksi vaalivirkailijoiden koulutusta. Tärkeä kehittämiskohde on myös viranomaisten syvällisempi informaatioteknologian osaaminen, sillä sosiaalinen media ja siihen liittyvät algoritmit, koneoppiminen ja tekoäly ovat voimakkaassa muutoksessa ja vaikuttavat merkittävästi kansalaisten saaman tiedon valikoitumiseen.

Lisätietoja: vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. 0295 1 50128, [email protected].

Sivun alkuun