Hyppää sisältöön
Media

Ehdotus Saamen Kielikaltion organisoimismalliksi on valmistunut

oikeusministeriöopetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 28.6.2019 14.06
Uutinen

Pohjoismaisen saamelaisasioiden virkamiesyhteistyöelimen käynnistämässä selvityksessä arvioidaan pohjoismaisen saamen kielten ammatti- ja resurssikeskuksen, Saamen Kielikaltion (Sámi Giellagáldu), erilaisia organisoimisvaihtoehtoja.

Selvityksen mukaan parhaita ratkaisuja ovat joko toiminnon organisoiminen Norjan saamelaiskäräjien yhteyteen tai erillisen päätöksentekoelimen perustaminen Norjassa siten, että hyödynnettäisiin Norjan saamelaiskäräjien hallinnollisia palveluita.

Saamen Kielikaltio on saamen kansan ylin päättävä toimielin saamen kieliä koskevissa asioissa. Saamen Kielikaltio tarjoaa kielineuvontaa ja tekee käytännön kielityötä etelä-, luulajan-, pohjois-, inarin- ja koltansaamen kielillä.

Saamen Kielikaltio on toiminut tähän asti kolmien saamelaiskäräjien yhteistyönä pääosin hankerahoituksella. Tavoitteena on vakinaistaa Saamen Kielikaltion toiminta.

Saamen Kielikaltion organisaatioon liittyvässä pohjoismaisessa valmistelussa ovat Suomesta mukana opetus- ja kulttuuriministeriö, oikeusministeriö ja saamelaiskäräjät.

Lisätietoja:

Johanna Hautakorpi, puh.02951 50018, [email protected]

Sivun alkuun