Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri huolissaan EU:n avoimuuden kaventumisesta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 16.5.2012 6.00
Tiedote -

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on huolestunut siitä, että EU:n asiakirjajulkisuutta säätelevän avoimuusasetuksen uudistaminen saattaa johtaa avoimuuden rajoittamiseen. Ministeri Henriksson on lähettänyt asiasta kirjeen Euroopan parlamentin jäsenelle Michael Cashmanille, joka toimii hankkeen raportoijana meneillään olevassa asian parlamenttikäsittelyssä. Hankkeen toinen raportoija on Anneli Jäätteenmäki.

Voimassa olevan, vuodelta 2001 peräisin olevan avoimuusasetuksen lähtökohtana on asiakirjojen julkisuus. Sen mukaan avoimuutta voidaan rajoittaa vain perustelluista syistä.

EU:n toiminnan avoimuuden varmistaminen ja laajentaminen on aina ollut Suomelle tärkeä poliittinen tavoite. Avoimuusasetuksen uudistamisesta on neuvoteltu vuodesta 2008 lähtien. Jäsenmaiden hallituksia edustavan EU:n neuvoston enemmistö kannattaa avoimuuden merkittävää rajaamista, mutta Euroopan parlamentti on Suomen tavoin esittänyt avoimuuden laajentamista. Suomi on korostanut avoimuuden tärkeyttä erityisesti lainsäädäntöasioissa.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Malin Brännkärr, puh. 09 1606 7520
lainsäädäntöneuvos Päivi Leino-Sandberg, puh. 09 1606 7774

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun