Hyppää sisältöön
Media

Hallinnollisten sanktioiden sääntelyyn ehdotetaan yhtenäisiä periaatteita

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 5.2.2019 12.40
Tiedote

Oikeusministeriön työryhmä on laatinut lainvalmistelun tueksi ehdotuksen hallinnollisten sanktioiden sääntelyperiaatteiksi. Tavoitteena on, että näiden sääntelyperiaatteiden huomioon ottaminen ohjaisi lainvalmistelua niin, että lainsäädäntö kehittyisi nykyistä yhtenäisempään suuntaan.

Rangaistusluonteisia hallinnollisia seuraamuksia eli sanktioita ovat esimerkiksi erilaiset rikkomus- ja seuraamusmaksut, kuten kilpailunrikkomusmaksu ja joukkoliikenteen tarkastusmaksu. Hallinnollisista sanktioista säädetään vaihtelevasti eri aloja koskevissa erityislaeissa ja niiden käyttö on lisääntynyt erityisesti Euroopan unionin lainsäädäntökehityksen johdosta.

Lainvalmistelun tueksi ehdotetut sääntelyperiaatteet koskevat muun muassa sitä, mihin tilanteisiin hallinnolliset sanktiot soveltuvat, miten perus- ja ihmisoikeudet tulee ottaa huomioon sääntelyssä ja miten toimivalta hallinnollisen sanktion määräämiseksi tulisi järjestää.

Työryhmä ehdottaa, että sääntelyperiaatteet sisällytettäisiin Finlex.fi -sivustolla julkaistuun Lainkirjoittajan oppaaseen.

Hallinnollisia sanktioita koskevalle yleiselle sääntelylle ei perusteita

Työryhmän tehtävänä oli arvioida myös hallinnollisia sanktioita koskevan yleisen lainsäädännön tarvetta. Yleislainsäädännön säätämiselle ei työryhmän mukaan ole ainakaan toistaiseksi riittäviä perusteita ja edellytyksiä.

Hallinnollisiin sanktioihin liittyviä lainsäädäntötarpeita on työryhmän mukaan vaikea ratkaista yleislainsäädännön tasolla kattavasti siten, että erityislainsäädännön tarve merkittävästi vähenisi. Erityisen haasteellisena yleislainsäädännön valmistelua pidettiin EU-oikeuteen perustuvien seuraamusjärjestelmien näkökulmasta.

Työryhmä kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että sakon täytäntöönpanosta annetun lain ajantasaisuus olisi aiheellista arvioida. Kyseistä lakia sovelletaan laajasti hallinnollisten sanktioiden täytäntöönpanossa.

Lisätietoja: työryhmän puheenjohtaja, professori Olli Mäenpää, puh. 050 535 5834, sähköposti: [email protected],

lainsäädäntöneuvos Marietta Keravuori-Rusanen, puh. 02951 50396, sähköposti: [email protected]

Rangaistusluonteisia hallinnollisia seuraamuksia koskevan sääntelyn kehittäminen

Sivun alkuun