Hyppää sisältöön
Media

Järjestyksessään toinen Y-tapahtuma järjestetään lauantaina 21. syyskuuta Helsingissä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.9.2024 8.49
Tiedote

Ilmaistapahtuma nostaa esiin yhdenvertaisuuteen liittyviä teemoja kulttuurin ja puheohjelman kautta.

Y-tapahtuman monipuolisessa ohjelmassa on luvassa puhe- ja taidesisältöjä sekä ohjelmaa myös lapsille. Tänä vuonna tapahtuman pääteema on työelämän yhdenvertaisuus ja rasismin vastainen työ. 

Tanssin talolla järjestettävän tapahtuman lavalle nousevat muun muassa palkittu yhteiskunnallinen vaikuttaja Shadia Rask, Aalto-yliopiston työelämäprofessori Sami Itani sekä artisti Hassan Maikal

Y-tapahtuman pääjärjestäjiä ovat oikeusministeriö ja valtionneuvoston kanslia yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Tapahtuma järjestetään osana Hyvin suunniteltu -hanketta, joka saa rahoitusta Euroopan unionilta.

Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Taiteen edistämiskeskus, Hotelli- ja ravintolamuseo, Teatterimuseo ja Suomen valokuvataiteen museo.

Tutustu tapahtuman ohjelmaan 

Y-tapahtuma 
Lauantaina 21. syyskuuta 2024 kello 12.00–19.45
Tanssin talo, Helsinki

Lue lisää tapahtumasta

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Akunna Onwen, p. 0295150017, [email protected]
erityisasiantuntija Mia Luhtasaari, p. 0295150130, [email protected]

Sivun alkuun