Tuomioistuimia ja tuomareita koskevan yhteisen lain säätäminen etenee
Oikeusministeriön asettama työryhmä on saanut valmiiksi ehdotuksensa tuomioistuimia ja tuomareita koskevan, kaikille tuomioistuimille yhteisen lain sisällöstä. Johtamisjärjestelmiä uudistettaisiin ja korostettaisiin tuomioistuinten vastuuta toimintansa järjestämisestä.
Tarkoituksena on saattaa ajan tasalle, yhtenäistää ja selkiyttää nykyistä lainsäädäntöä. Uudistuksella korostettaisiin tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta ja itsenäistä asemaa sekä pyrittäisiin lisäämään toiminnan tehokkuutta. Asioista, joista ei ole tarpeen säätää laissa, tuomioistuimet voisivat päättää entistä itsenäisemmin.
Työryhmä ehdottaa tuomioistuinten johtamisjärjestelmien uudistamista. Jatkossa sekä päällikkötuomareiden että tuomioistuinten välijohdon johtamistehtävät olisivat määräaikaisia. Uuden lain voimaantulon jälkeen päällikkötuomarit nimitettäisiin seitsemän vuoden toimikaudeksi. Samalla luovuttaisiin hovioikeudenlaamannin ja vakuutusoikeuden laamannin viroista.
Tuomareiden sidonnaisuuksien ja sivutoimien sääntelyä täsmennettäisiin. Julkisuutta lisättäisiin perustamalla sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteri, johon merkittäisiin tuomareiden sidonnaisuuksia koskevat tiedot, myönnetyt sivutoimiluvat sekä sivutoimesta maksetut yhteismäärältään yli 10 000 euroa ylittävät palkkiot. Läpinäkyvyyden lisäämisellä otettaisiin huomioon Euroopan neuvoston korruptionvastaisen elimen GRECO:n Suomelle esittämät suositukset. Myös tuomioistuinten asiantuntijajäsenten olisi ilmoitettava sidonnaisuutensa.
Tuomioistuinten toimintaa tehostettaisiin esimerkiksi niin, että ylempi tuomioistuin voisi tietyissä tilanteissa määrätä tuomarin toimimaan tilapäisesti toisessa tuomioistuimessa. Tuomareiden koulutusta kehitettäisiin perustamalla monijäsenisiin tuomioistuimiin avustavan tuomarin virkoja. Hovioikeuden, hallinto-oikeuden, vakuutusoikeuden, markkinaoikeuden ja työtuomioistuimen avustavan tuomarin virkoihin nimitettäisiin kolmeksi vuodeksi. Avustavat tuomarit osallistuisivat muiden tuomareiden tavoin asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen, ja heille järjestettäisiin koulutusta. Sitä varten perustettaisiin tuomarinkoulutuslautakunta.
Väestön kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi ehdotetaan, että myös muissa kaksikielisissä tuomioistuimissa kuin käräjäoikeuksissa otetaan käyttöön kielituomarin virkoja. Tarve arvioitaisiin tuomioistuinkohtaisesti.
Mietintöön liittyy useita eriäviä mielipiteitä sekä yksi lausuma.
Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtaja, hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä, puh. 02956 40700
ylitarkastaja Jennimari Huovinen (työryhmän sihteeri), puh. 02951 50394
hallitusneuvos Anne Hallavainio, puh. 02951 50458