Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Henriksson Euroopan parlamentin valiokuntiin

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 2.9.2019 12.42
Tiedote

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson esittelee tällä viikolla Euroopan parlamentille Brysselissä Suomen puheenjohtajakauden painopisteitä. Ministeri Henriksson esiintyy tiistaina 3. syyskuuta Euroopan parlamentin Oikeudelliset asiat -valiokunnassa (JURI) ja keskiviikkona 4. syyskuuta Kansalaisvapaudet sekä oikeus- ja sisäasiat -valiokunnassa (LIBE).

Ministeri kertoo tapaamisissa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden oikeuspolitiikan painopisteistä ja keskustelee vastuualueensa asioista valiokuntien jäsenten kanssa. Keskiviikon kuulemiseen osallistuu myös sisäministeri Maria Ohisalo.

Suomen puheenjohtajuuskauden oikeuspolitiikan painopisteitä ovat yhteisten arvojen ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistaminen, kansalaisten kokonaisturvallisuuden ja luottamuksen kasvattaminen kehittämällä EU:n jäsenvaltioiden rikosoikeudellista yhteistyötä sekä kuluttajan oikeuksien vahvistaminen unionin sisämarkkinoilla

Ministeri Henrikssonin esiintymiset valiokunnissa ovat osa Suomen EU-puheenjohtajuuskautta. Puheenjohtajamaan ministerit käyvät Euroopan parlamentin kuultavana puheenjohtajakauden alussa. Valiokunnat voivat kuulemisten yhteydessä esittää ministereille kysymyksiä ajankohtaisista aiheista.

Valiokuntien kokouksia voi seurata suorana verkkolähetyksenä

Suomi toimii Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaana 1.7.–31.12.2019.

Lisätietoa:

erityisavustaja Lisa Palm, p. 0295 150 069, [email protected]
yksikönpäällikkö Eeva Aittoniemi, p. 0295 150 170, [email protected]
viestintäjohtaja Katja Huumo, p. 0295 150 113, [email protected] (haastattelupyynnöt)

Sivun alkuun