Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Henriksson vetoaa ILO-sopimuksen ratifioinnin puolesta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 26.2.2015 14.10
Tiedote

- Mielestäni on äärettömän tärkeää jo uskottavuuden kannalta ottaa ratkaiseva askel ja hyväksyä tämä alkuperäiskansojen oikeuksiin liittyvä keskeinen kansainvälinen sopimus. Vetoan voimakkaasti siihen, että eduskunta hyväksyisi hallituksen esityksen ja Suomi voisi ratifioida ILO-sopimuksen viipymättä, sanoi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson puhuessaan ulkoministeriön ja kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan järjestämässä seminaarissa Helsingissä tänään 26. helmikuuta.
 

- Perustuslakimme mukaan saamelaiset ovat Suomen alkuperäiskansa. Olemme keskustelleet tämän alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen numero 169 ratifioinnista jo 25 vuoden ajan, ja nyt vihdoin hallitus esittää sopimuksen hyväksymistä ja voimaansaattamista.

Henriksson muistutti, että Suomi on aina ollut alkuperäiskansojen oikeuksien vahva kannattaja.

- Suomi on saanut paljon ottamalla huomioon ja noudattamalla kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja. Olemme ratifioineet suurimman osa kansainvälisistä ja alueellisista ihmisoikeussopimuksista, ministeri painotti.

Oikeusministeri viittasi puheessaan myös YK:n vammaisten oikeuksia koskevaan sopimukseen, jonka ratifiointi on myös parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Henriksson toivoi, että myös tämän sopimuksen hyväksyminen etenisi eduskunnassa.

Lisätietoja:
ministeriryhmän erityisavustaja Malin Brännkärr, puh. 02951 40104

 
 
Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun