Ministeri Meri: Oikeudenhoidon toimintaedellytyksiä turvataan vaikeasta taloustilanteesta huolimatta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 30.4.2026 15.48
Tyyppi:Tiedote

Valtioneuvoston tänään päättämässä vuosien 2027–2030 julkisen talouden suunnitelmassa oikeusministeriön hallinnonalalle osoitettiin lisärahoitusta muun muassa rikosuhrien aseman vahvistamiseen. Valtiontalouden vaikean tilanteen johdosta suunnitelma sisältää uusia virastotalouteen kohdistuvia säästöjä kehyskaudelle. Oikeudenhoidon yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi oikeusministeriön hallinnonalalle kohdennettavat säästöt ovat kuitenkin merkittävästi yleistä linjaa pienemmät.

- On ensiarvoisen tärkeää, että oikeudenhoidon toimintaedellytyksiä turvataan jatkossakin säästötoimista huolimatta. Oikeushallinnon prosesseja on tällä hallituskaudella sujuvoitettu ja tuottavuutta parannettu, ja tätä työtä tullaan jatkamaan edelleen, sanoo oikeusministeri Leena Meri.

Rikoksen uhrien asemaa parannetaan

Julkisen talouden suunnitelmassa oikeusministeriön hallinnonalalle osoitettiin lisärahoitusta muun muassa rikosuhrien aseman vahvistamiseen.

Rikosuhrimaksujen vuoden alusta voimaan tulleet korotukset pohjautuvat hallitusohjelmaan. Kehyskaudella rikoksen uhrien asemaa parannetaan vahvistamalla tukipalveluiden rahoitusta edelleen. Oikeusministeriön ehdotuksesta 1,9 miljoonan euron lisämääräraha kohdistetaan rikoksen uhrien tukipalveluihin.

Myös rikosasioiden sovittelun toimintaedellytyksiä parannetaan 0,5 milj. eurolla.

Muita rahoitusmuutoksia

Yksityisille oikeusavustajille maksettaviin korvauksiin kohdistetaan vuodelle 2027 13 miljoonan euron lisämääräraha ja vuodesta 2028 lukien 11 miljoonan euron vuosittainen lisämääräraha. Menotason kasvu johtuu pääosin yksityisten oikeusavustajien hoitamien rikosasioiden määrän kasvusta, tuomioistuinten ruuhkien purkamisesta, avustajien palkkiokorvauksen korotuksesta, sekä oikeudenkäyntiavustajan määräysten lisääntymisestä.  Lisämäärärahaa kohdennetaan myös erityismenoihin, joista maksetaan käännös- ja tulkkausmenoja.

Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpanoa edistetään kohdentamalla Tasa-arvovaltuutetulle 270 000 euroa valtion talousarvion sisäisellä siirrolla. Direktiivin täytäntöönpanoon liittyvät viranomaistehtävät lisäävät tasa-arovaltuutetun valvontatehtävien määrää.

Alenevat toimintamenot edellyttävät sujuvoittamistoimien jatkamista

Oikeusministeriön hallinnonalalla säästötarve on kevään 2026 kehyspäätöksessä valtion yleistä linjaa pienempi. Hallituksen linjauksen mukaan tehtävät säästöt eivät saisi kohdistua kansalaisille tärkeisiin puolustus-, turvallisuus- ja oikeudenhoidon sektoreiden palvelutehtävien henkilöstöön.

Hallinnonalalle aikaisemmin tehtyjen noin 32 miljoonan euron pysyvän tason toimintamenosäästöjen lisäksi kohdistetaan uusia säästöjä vuodesta 2027 lähtien 4 miljoonaa euroa uuden säästövaikutuksen noustessa vuoteen 2030 mennessä 16,5 miljoonaan euroon.

Oikeusministeriön pääluokan määrärahataso on kehyskaudella noin 1,3 miljardia euroa, josta vaalimenot ovat noin 3,2—35,5 miljoonaa euroa riippuen eri vuosina järjestettävistä vaaleista.

Kuluvalla hallituskaudella on toteutettu useita tehostamistoimia, joiden tarkoituksena on sujuvoittaa rikosprosessia, nopeuttaa käsittelyaikoja ja tuoda säästöjä. Sujuvoittamistoimia ovat olleet esimerkiksi tuomioistuimien etäyhteyksien käytön laajentamisen mahdollistaminen, syyteneuvottelun ja sakkomenettelyn laajentaminen sekä kirjallisten menettelyjen ja sähköisten toimintatapojen lisääminen. Näiden toimien vaikutukset toimintaan ja talouteen näkyvät osin viiveellä. Nyt päätetyn julkisen talouden suunnitelman kattavalla jaksolla alenevat toimintamenot edellyttävät tehostamis- ja sujuvoittamistoimien jatkamista edelleen.

Lisätietoja:
valtiosihteeri Teija Makkonen, p. 0295 150 251, [email protected]
kansliapäällikkö Antti Leinonen, p. 0295 150 264, [email protected]

Julkisen talouden suunnitelma 2027–2030