Hyppää sisältöön
Media

Osakeyhtiöille, asunto-osakeyhtiöille, osuuskunnille ja yhdistyksille mahdollisuus myöhentää kevätkokouksiaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 15.4.2021 13.28
Tiedote
Korona ja vuosikokoukset

Hallitus esittää uutta väliaikaista lakia, jolla osakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden, osuuskuntien ja yhdistysten kokoukset voidaan myöhentää pidettäväksi syyskuun loppuun mennessä. Lisäksi esitetään jatkoa väliaikaisille poikkeuksille, joilla yhtiöiden, osuuskuntien ja yhdistysten kokoukset voidaan järjestää etäyhteyksin ja valtuutettua käyttämällä. Näin halutaan varmistaa, että kokoukset voidaan järjestää turvallisesti koronaepidemiasta huolimatta.

Hallituksen esityksen mukaan yhteisöt voisivat lykätä kokouksensa pidettäväksi syyskuun 2021 loppuun mennessä yhteisölain, yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen estämättä. Vastaava väliaikainen laki oli voimassa myös viime keväänä.

Lisäksi esitetään jatkoa poikkeussäännöksille, joilla pörssiyhtiöt ja FN-listayhtiöt voivat järjestää kokouksensa etäkokouksina ja joiden perusteella osuuskunnat ja yhdistykset voivat aina sallia etäosallistumisen jäsenten kokoukseen. Osuuskuntien, yhdistysten ja eräiden rahoitusalan yritysten vuosikokouksissa olisi mahdollista lisäksi käyttää asiamiestä, vaikka sitä ei ole sallittu säännöissä. Lain on tarkoitus olla voimassa vuoden 2022 kesäkuun loppuun asti.

Väliaikaisen lain tarkoituksena on varmistaa, että kokoukset pystytään järjestämään turvallisesti ja häiriöttä myös koronaepidemian aikana. Tavoitteena on myös saada riittävästi tietoa etäosallistumista helpottavan ja verkkokokoukset sallivan pysyvän lainsäädännön valmisteluun.

Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen, p. 0295 150 074, [email protected]


Valtioneuvosto.fi/paatokset

Sivun alkuun