Hyppää sisältöön
Media

Rikosoikeuden tulevaisuus esillä EU:n oikeus- ja sisäasiainneuvoston kokouksessa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2019 10.08
Tiedote

EU:n oikeusministerit keskustelevat oikeus- ja sisäasiainneuvoston kokouksessa 6. kesäkuuta rikosoikeudellisen sääntelyn ja yhteistyön tulevaisuudesta uudella lainsäädäntökaudella, joka alkaa äskettäin pidettyjen europarlamenttivaalien jälkeen. Suomea edustaa kokouksessa Luxemburgissa pysyvä edustaja Marja Rislakki.

EU:ssa tähän mennessä annetut säädökset koskevat mm. terrorismia, ihmiskauppaa, seksuaalirikoksia, rahanpesua ja tietoverkkorikollisuutta. Lisäsääntelylle ei yleisesti ottaen nähdä olevan suurta ajankohtaista tarvetta, vaan painopisteenä tulisi olla nykyisten säädösten täytäntöönpanon tehostaminen jäsenvaltioissa.

Rikosoikeudellisessa yhteistyössä tulisi entisestään vahvistaa vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta eli yhdessä jäsenmaassa annetun tuomion tai päätöksen hyväksymistä myös muissa jäsenmaissa. Se edellyttää, että jäsenvaltiot voivat luottaa toistensa oikeusjärjestelmien toimivuuteen ja perusoikeuksien kunnioittamiseen.

Keskustelua rikosoikeuden tulevista sääntelytarpeista jatketaan heinäkuussa alkavalla Suomen EU-puheenjohtajakaudella, jota koskevia suunnitelmiaan Suomi esittelee myös kesäkuun oikeus- ja sisäasiainneuvoston kokouksessa.

Kokouksessa on tarkoitus valtuuttaa komissio aloittamaan neuvottelut EU:n ja USA:n välisestä sopimuksesta, jolla helpotettaisiin sähköisen todistusaineiston saatavuutta yli rajojen. Tämä edistäisi rikosten torjuntaa, sillä teknologinen kehitys on muuttanut rikollisuuden muotoja ja vaikuttanut merkittävästi myös sen selvittämismahdollisuuksiin. On tärkeää, että neuvoteltava sopimus on yhteensopiva EU-sääntelyn kanssa ja että siinä otetaan huomioon tietosuoja ja muut perusoikeudet.

Lisätietoja: yksikön päällikkö Eeva Aittoniemi, puh. +358 295 150 170,

lainsäädäntöneuvos Lauri Rautio (sähköinen todistusaineisto), puh. +358 295 150 380,

sähköpostit: [email protected]

Tietoa oikeusministeriössä valmisteltavista EU-hankkeista

Lisätietoa oikeus- ja sisäasiainneuvostosta EU:n verkkosivuilla:  

Neuvoston kokousten julkista osuutta ja tiedotustilaisuuksia voi seurata verkossa. Lisäksi neuvoston sivuilta löytyy kokouksissa julkisina käsiteltävien asioiden asiakirjat ja muuta aineistoa.

Council Streaming (englanniksi)

Oikeus- ja sisäasiainneuvoston kokoussivu

(Tiedotteen 1. kappaletta korjattu 4.6. )

Sivun alkuun