Hyppää sisältöön
Media

Satamien turvallisuusselvitykset laajenevat

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2024 14.22
Tiedote

Hallitus ehdottaa turvallisuusselvityslakia laajennettavaksi siten, että perusmuotoinen turvallisuusselvitys voitaisiin jatkossa tehdä myös henkilöistä, joilla on pääsy kriittiseen tai salassa pidettävään tietoon kriittisestä infrastruktuurista. Ulkomaanliikenteen satamissa turvallisuusselvityksen tekeminen tulisi pakolliseksi tietyistä kriittiseen tietoon pääsevistä työntekijöistä.

- Satamien ja merikuljetusten turvallisuus on yhteiskunnan toimintavarmuuden kannalta aivan välttämätöntä ja niiden toiminta on varmistettava myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Nykyisessä turvallisuusympäristössä on erittäin tärkeää, että hallitus ottaa käyttöön erilaisia keinoja kriittisen infrastruktuurin turvallisuuden vahvistamiseksi ja rikollisuuden ehkäisemiseksi, sanoo oikeusministeri Leena Meri.

Satamien keskeisen merkityksen vuoksi niin valtiolliset kuin ei-valtiollisetkin toimijat, esimerkiksi järjestäytyneet rikollisryhmät, voivat pyrkiä hyödyntämään satamia erilaisiin laittomiin ja vahingollisiin tarkoituksiin tai häiritsemään niiden toimintaa. Muun muassa huumausaineiden, aseiden ja ihmisten salakuljetus kulkee usein satamien kautta. Europolin keräämien tietojen mukaan järjestäytyneiden rikollisryhmien toiminta Euroopan suurissa satamissa on lisääntynyt. Matkustaja- ja logistiikkadatansa vuoksi satamat muodostavat myös valtiollisia toimijoita kiinnostavan vakoilukohteen.

Oikeusministeriössä valmisteltu turvallisuusselvityksiä koskeva ehdotus on osa sisäministeriössä valmisteltua esitystä laiksi yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta. Tällä tuodaan kansalliseen lainsäädäntöön tammikuussa 2023 voimaan tullut kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvystä annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston niin sanottu CER-direktiivi (Critical Entities Resilience). Lakihankkeella toteutetaan myös hallitusohjelman kirjausta siitä, että kansallista turvallisuutta ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä vahvistetaan. Hallitusohjelmassa todetaan myös, että yhteiskunnan toimintakyvyn kannalta kriittisen infrastruktuurin suojaamista parannetaan ja että turvallisuusselvityksiä satamissa ja muissa kriittisissä turvallisuusympäristöissä laajennetaan.

Lisätietoja: 
lainsäädäntöneuvos Niklas Vainio, p. 0295 150 041, [email protected]

Tiedote: Yhteiskunnan toimintakyvyn kannalta kriittisen infrastruktuurin suojaamista parannetaan

Sivun alkuun