Hyppää sisältöön
Media

Suomi100 -seminaarissa pohditaan Suomea eurooppalaisena oikeusvaltiona

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 27.10.2017 11.14
Tiedote

Oikeusministeriön järjestämässä Suomi100-seminaarissa pohditaan Euroopan unionia oikeusyhteisönä ja Suomea eurooppalaisena oikeusvaltiona 31. lokakuuta Helsingissä. Seminaarin avaa oikeusministeri Antti Häkkänen ja seminaarin pääpuhuja on EU:n oikeus-, kuluttaja- ja tasa-arvoasioiden komissaari Věra Jourová.

Lisäksi aamupäivän seminaarissa Viron oikeusministeri Urmas Reinsalu alustaa Viron EU-puheenjohtajuuskauden oikeusagendasta. Euroopan unionin tuomioistuimen suomalainen tuomari Allan Rosas pohtii puheenvuorossaan oikeutta, oikeudenmukaisuutta ja Euroopan integraatiota. Aamupäivän osuuden päättää paneelikeskustelu, jossa mietitään oikeusjärjestelmiä, perusoikeuksia ja talouskasvua.

Iltapäivällä seminaarissa keskustellaan väestön monimuotoisuudesta ja vähemmistöjen oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Pohdinnassa ovat muun muassa kielellinen moninaisuus ja sateenkaariväestön yhdenvertaisuus Suomessa. Vastauksia etsitään siihen, miten kielelliset oikeudet ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet toteutuvat satavuotiaassa Suomessa ja millä keinoin monimuotoisen väestön yhdenvertaisuus turvataan tulevaisuudessa. 

Seminaari on kutsuvierastilaisuus, mutta aamupäivän osuus ja osa iltapäivän osuudesta ovat seurattavissa verkossa: https://publisher.qbrick.com/Embed.aspx?mcid=81230C6F816a9ebf . Aamupäivän seminaari on englanninkielinen.

Keskustelua käydään myös twitterissä tunnisteilla #suomi100oikeusvaltio #finland100rattstat #ruleoflaw

Seminaari järjestetään osana kieliasiain neuvottelukunnan toimintaa sekä Rainbow Rights –hanketta, joka on saanut rahoitusta Euroopan Unionin perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuus –ohjelmasta.

Seminaarin ohjelma (verkossa seurattavat osuudet)

31.10.2017 klo 9.00-11.30, klo 12.30-13.30 ja klo 15.30-16.00

Suomi100 - näkökulmia suomalaiseen ja eurooppalaiseen oikeusvaltioon 

Aamupäivän seminaari on englanninkielinen.

9.00-10.15 Oikeusvaltioperiaate, Suomi ja Euroopan unioni

Puheenjohtaja: Päivi Leino-Sandberg, kansainvälisen ja eurooppaoikeuden

professori, Itä-Suomen yliopisto; Suomen Akatemian

akatemiatutkija

Avaussanat: Suomi eurooppalaisena oikeusvaltiona

Antti Häkkänen, oikeusministeri

Pääpuheenvuoro: Oikeusjärjestelmät ja oikeusvaltioperiaate

EU:ssa – nykytilanne ja haasteet

Věra Jourová, EU:n oikeus-, kuluttaja- ja tasa-arvoasioiden

komissaari

EU:n oikeusagenda ja Viron puheenjohtajuuskausi

Urmas Reinsalu, Viron oikeusministeri

Oikeudet, oikeudenmukaisuus ja Euroopan integraatio

Allan Rosas, tuomari, Euroopan unionin tuomioistuin

10.15-11.30 Paneelikeskustelu: oikeusjärjestelmät, perusoikeudet ja talouskasvu

Antti Häkkänen, oikeusministeri

Vĕra Jourová, EU:n oikeus-, kuluttaja- ja tasa-arvoasioiden

komissaari

Heikki Kanninen, tuomari, Euroopan unionin yleinen tuomioistuin

Anne Ramberg, pääsihteeri, Ruotsin asianajajaliitto; neuvoston

jäsen, IBA kansainvälinen asianajajaliitto

Teija Tiilikainen, johtaja, Ulkopoliittinen instituutti

12.30-13.30 Paneelikeskustelu: Katse meihin - Monimuotoinen Suomi ennen ja nyt

Suomenkielinen keskustelu

Puheenjohtaja: Johanna Suurpää, johtaja, oikeusministeriö, demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö

• Michaela Moua, projektikoordinaattori, Vantaan kaupunki

• Juha Jokela, ohjelmajohtaja, Ulkopoliittinen instituutti

• Markku Suksi, julkisoikeuden professori, Åbo Akademi ja kieliasiain neuvottelukunnan varapuheenjohtaja

• Anne Nuorgam, saamelaisoikeuden tutkija, Lapin yliopisto

•Liisa Kauppinen, tohtori, järjestöneuvos, Kuurojen Liitto

15.30-16.00 Katse tulevaan: johtopäätökset ja loppusanat

Yhteenveto on suomen- ja ruotsinkielinen

Suomi100+ ja tosiasiallinen yhdenvertaisuus

- yhteenveto teemasessioista

Johanna Suurpää, johtaja, oikeusministeriö / demokratia-,

kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö

Yhdenvertaisuuden edistämisen askeleita eteenpäin

Kirsi Pimiä, yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätietoja: hankepäällikkö Krista Nuutinen, 0295 150 084

Sivun alkuun