Hyppää sisältöön
Media

Tasavallan presidentin vaali vuonna 2018

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 13.12.2017 10.36
Tiedote

Tasavallan presidentti valitaan suoralla, tarvittaessa kaksivaiheisella vaalilla. Ensimmäinen vaali toimitetaan sunnuntaina 28. tammikuuta 2018.

Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisessä vaalissa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11. helmikuuta. Ehdokkaina ovat kaksi ensimmäisessä vaalissa eniten ääniä saanutta ehdokasta. Toisessa vaalissa enemmän ääniä saaneesta ehdokkaasta tulee tasavallan presidentti. Presidentin toimikausi on kuusi vuotta.

Presidentinvaalissa on jätetty kahdeksan ehdokashakemusta Helsingin vaalipiirilautakunnalle.   Vaalipiirilautakunta arpoo ehdokkaille numerot 18. joulukuuta ja laatii ehdokasluettelon 21. joulukuuta. Ehdokasnumerot säilyvät samoina mahdollisessa toisessa vaalissa.

Presidentinvaalissa ovat äänioikeutettuja kaikki Suomen kansalaiset, jotka täyttävät 18 vuotta viimeistään ensimmäisen vaalin vaalipäivänä. Äänioikeutettuja on noin 4,5 miljoonaa.

Äänioikeutetut saavat Väestörekisterikeskukselta joulu-tammikuun aikana postissa ilmoituksen äänioikeudesta. Ilmoituskortteja tulee samassa lähetyksessä kaksi. Toinen on ensimmäisestä vaalia ja toinen mahdollista toista vaalia varten. Ilmoituskortteihin on merkitty vaalipäivän äänestyspaikka. Liitteenä on myös luettelo äänestäjän oman vaalipiirin ennakkoäänestyspaikoista.

Henkilöllisyystodistus mukaan äänestykseen

Presidentinvaalissa voi äänestää joko vaalipäivänä tai ennakkoäänestysaikana. Äänestäjän on esitettävä kuvallinen henkilöllisyystodistus äänestämisen yhteydessä.

Vaalipäivänä saa äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa. Äänestyspaikat ovat vaalipäivänä avoinna kello 9 - 20.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Ennakkoäänestys on kotimaassa 17. - 23. tammikuuta. Mahdollisessa toisessa vaalissa ennakkoäänestys on kotimaassa 31. tammikuuta - 6. helmikuuta. Eräät ennakkoäänestyspaikat ovat auki vain osan ennakkoäänestysajanjaksosta.

Ulkomailla ennakkoäänestys on 17. - 20. tammikuuta ja mahdollisessa toisessa vaalissa 31. tammikuuta - 3. helmikuuta. Useissa ulkomaan ennakkoäänestyspaikoissa aukioloaika on kuitenkin mainittua ajanjaksoa lyhyempi.  

Kaikista ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista on tiedot verkkosivuilla vaalit.fi. Tietoa ennakkoäänestyspaikoista saa 19. joulukuuta lähtien myös oikeusministeriön maksuttomasta puhelinpalvelusta numerosta 0800 9 4770.

Henkilö, jonka liikuntakyky on niin rajoittunut, ettei hän pääse ilman kohtuuttomia vaikeuksia äänestyspaikalle, saa äänestää ennakkoon kotonaan. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava oman kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään 16. tammikuuta  ennen kello 16. Omaishoitaja, joka asuu kotiäänestäjän kanssa samassa taloudessa, voi tietyin edellytyksin äänestää samassa yhteydessä.

Vaalitietoa yli 20 kielellä

Oikeusministeriö lähettää yhdessä Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n kanssa äänestämään kannustavan kirjeen noin 50 000 nuorelle, jotka pääsevät nyt ensimmäistä kertaa käyttämään äänioikeuttaan. Samantyyppinen kirje postitetaan myös noin 20 000 henkilölle, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden ja samalla äänioikeuden vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen.

Vaalit.fi –sivuilla on tietoa presidentinvaalista yli kahdellakymmenellä eri kielellä. Suomen, ruotsin, saamen kielten, viittomakielen, karjalan ja romanin lisäksi kielinä ovat albania, arabia, englanti, espanja, kiina, kurdi (sorani), persia, puola, ranska, saksa, somali, thai, turkki, venäjä, vietnam ja viro.

Oikeusministeriön YouTube -kanavalta löytyy lisäksi videoita äänestämisestä. Suomeksi ja ruotsiksi on saatavilla selkoesitteet. Vaaleista tiedotetaan myös näkövammaisille sopivassa muodossa. Ajankohtaista vaalitietoa jaetaan vaalit.fi:n Twitter- ja Facebook-tileillä.

Vaalituloksen julkaiseminen

Ennakkoäänestyksen tulos pyritään saamaan valmiiksi vaalipiirilautakunnissa vaali-iltana kello 20:een mennessä. Vaalipäivän äänestyksen alustava tulos valmistuu arviolta noin kello 22.

Helsingin vaalipiirilautakunta vahvistaa ensimmäisen vaalin tuloksen tiistaina 30. tammikuuta kello 10 jälkeen. Sen jälkeen oikeusministeriö toteaa, toimitetaanko toinen vaali. Mahdollisen toisen vaalin tuloksen Helsingin vaalipiirilautakunta vahvistaa keskiviikkona 14. helmikuuta. Tasavallan presidentti ryhtyy toimeensa valintaa seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Toimikausi voi siten alkaa joko helmikuun tai maaliskuun alussa.

Presidenttiehdokkaan asettaneiden on tehtävä Valtiontalouden tarkastusvirastolle ilmoitus vaalirahoituksesta kahden kuukauden kuluessa vaalituloksen vahvistamisesta.

Vaalit.fi -sivuilta tietoa ja tuloksia

Tiedot ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista ovat verkkosivuilla vaalit.fi.

Tiedot ehdokkaista ja ehdokasnumerot tulevat sivuille 21. joulukuuta kello 16 jälkeen.

Ennakkoäänestyksen aikana vaalisivuille päivitetään tunnin välein (myös viikonloppuna) tietoja ennakkoon äänestäneiden määristä kunnissa, vaalipiireissä ja koko maassa.

Vaali-iltana 28. tammikuuta klo 20 alkaen kerrotaan alustavan laskennan edistymisen mukaisesti äänimäärät koko maassa, vaalipiireissä, kunnissa sekä äänestysalueilla. Tietoja päivitetään sivulle vaali-iltana 5 minuutin välein. Alustavan laskennan tulokset julkaistaan maanantaina 29. tammikuuta myös ladattavina tiedostoina.

Vahvistetut tulokset päivitetään vaalisivuille tarkastuslaskennan valmistuttua 30. tammikuuta.

Mahdollisessa toisessa vaalissa tulospalvelun aikataulut vaali-iltana ovat samat kuin ensimmäisessä vaalissa.

Lisätietoa: vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, puh. 02951 50128, neuvotteleva virkamies Heini Huotarinen, puh. 02951 50127, sähköposti: [email protected]

Vaalit.fi

Vaalit.fi Twitterissä

Vaalit.fi Facebookissa

Vaalivideoita Youtubessa

Sivun alkuun