Tiina Astola nimitetty EU:n komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtajaksi
oikeusministeriö
Julkaisuajankohta
15.12.2015
16.33
Tiedote
Euroopan unionin komissio on tänään 15.12.2015 nimittänyt oikeusministeriön kansliapäällikön Tiina Astolan komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtajaksi. Pääosasto vastaa komissiossa siviili- ja rikosoikeuteen, perusoikeuksiin ja unionin kansalaisuuteen, tasa-arvoon ja kuluttaja-asioihin liittyvistä asioista.
Komissio julisti viran avoimeen hakuun heinäkuussa. Pääjohtajan virka on komission korkein virkamiesvirka.
Varatuomari Tiina Astola on toiminut oikeusministeriön kansliapäällikkönä vuodesta 2007. Sitä ennen hän on työskennellyt oikeusministeriön lainvalmisteluosaston yksityisoikeuden yksikön johtajana, eurooppaoikeuden yksikön johtajana ja oikeusministeriön kehitysjohtajana. Lisäksi Astola on työskennellyt lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä ja valtiovarainministeriöissä. Ennen ministeriöuraansa Astola työskenteli yksityisellä sektorilla.
Tiina Astola aloittaa virassa helmikuun alussa.
Jari Lindström
Tutustu myös
Ministeri Meri EU:n oikeusministerikokoukseen Brysseliin
OM
Tiedote
4.12.2023 9.46
Hanke vailla rahoitusta? EU-rahoitusseminaari oikeusalan mahdollisuuksista maanantaina 11.12.
OM
Uutinen
24.11.2023 13.04
Neuvotteluissa naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnan EU-direktiivistä vielä paljon ratkottavaa
OM
Tiedote
24.11.2023 12.10