Työryhmä valmistelemaan säännöksiä perinnönjaon peräytymisestä
Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan lainsäädäntöä perinnönjaon peräytymisestä ja omaisuuden palautusvastuusta. Valmistelutyö liittyy vuoden 2016 alusta voimaan tulevaan uuteen isyyslakiin.
Uudessa isyyslaissa palautetaan kanneoikeus isyyden vahvistamiseksi niille, jotka ovat syntyneet avioliiton ulkopuolella ennen nykyisen isyyslain voimaantuloa. Lähtökohtana on, että perintöoikeus on tällöin sama kuin muillakin perillisillä. Kun nykyinen laki tuli voimaan vuonna 1976, kanneoikeus rajattiin viiteen vuoteen.
Työryhmän tehtävänä on valmistella ehdotus siitä, millä edellytyksillä jo toimitettu perinnönjako voidaan peräyttää ja jo jaettua omaisuutta mahdollisesti palauttaa pesään. Ehdotettavan sääntelyn tulee kattaa kaikki perinnönjaon peräytymistilanteet. Perinnönjako voidaan joutua peräyttämään esimerkiksi tilanteessa, jossa perittävälle tulee isyyden vahvistamisen seurauksena perillinen, jonka perintöoikeutta ei perinnönjaossa ole huomioitu.
Työryhmän tulee myös esittää arvio siitä, onko perintöoikeuden vanhentumista koskevaa sääntelyä tarpeen tarkistaa. Työryhmän ehdotusten tulee valmistua 31.8.2015 mennessä.
Eduskunta edellytti hyväksyessään uuden isyyslain, että hallitus ryhtyy kiireellisesti valmistelemaan esityksen perinnönjaon peräyttämistä ja palautusvastuuta koskevaksi täydentäväksi sääntelyksi sellaisia tapauksia varten, joissa avioliiton ulkopuolella ennen 1.10.1976 syntyneellä lapsella on uuden isyyslain seurauksena perintöoikeus.
Lisäksi eduskunta edellytti, että hallitus arvioi perintö- ja testamenttisaannon vanhentumiseen sekä perinnönjaon peräyttämiseen ja palautusvastuuseen liittyviä lainsäädännön yleisiä uudistustarpeita erityisesti oikeusvarmuuden ja omaisuuden suojan näkökulmasta.
Lisätietoja:
lainsäädäntöjohtaja Antti T. Leinonen, puh. 02951 50264, sähköposti: [email protected]