Hyppää sisältöön
Media

Ulosoton väliaikaisiin muutoksiin jatkoa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 18.3.2021 13.35
Tiedote

Hallitus esittää jatkoa väliaikaiseen lakiin, jolla on helpotettu ulosotossa olevien tilannetta koronavirusepidemian aikana. Väliaikaisten muutosten voimassaoloa on tarkoitus jatkaa tämän vuoden loppuun.

Väliaikaisella lailla on haluttu helpottaa velallisten mahdollisuutta saada rajoitettu tai kevennetty ulosottomenettely. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lyhennysvapaita kuukausia tai maksuaikojen myöhentämisiä. Helpotukset on tarkoitettu niille, joiden taloudellista tilannetta koronavirusepidemia tai siitä johtuvat poikkeusolot ovat vaikeuttaneet.

Myös ulosoton joutuisuusvaatimukseen tehtyä muutosta on tarkoitus jatkaa. Koronavirusepidemian aikana ulosoton täytäntöönpanoa on voitu lykätä, jos sitä voidaan pitää ulosotossa olevan henkilön edun mukaisena eikä lykkääminen aiheuta ulosottoa hakeneelle erityistä haittaa.

Ulosottomiehellä säilyy kuitenkin edelleen tapauskohtainen harkinta muuttaa tai rajata lisäaikoja ja helpotuksia. 

Lain on tarkoitus tulla voimaan toukokuun alussa ja olla voimassa tämän vuoden loppuun. Tällä hetkellä voimassa oleva väliaikainen laki on voimassa huhtikuun loppuun.

Lisätietoja: hallitusneuvos Terhi Salmela, p. 0295 150 203, [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset
 

Sivun alkuun