Hyppää sisältöön
Media

Vankiloiden koronarajoituksiin ehdotetaan tarkennuksia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 8.4.2021 13.34
Tiedote

Hallitus esittää väliaikaisia lainmuutoksia rangaistusten täytäntöönpanoon ja tutkintavankeuden toimeenpanoon. Väliaikaisen lain tavoitteena on varmistaa vankiloiden turvallisuus koronavirusepidemian aikana.

Esityksessä ehdotetaan, että epidemian leviämisen estämiseksi vankilan toimintoja, vankien tapaamisia ja vankien poistumislupia voitaisiin rajoittaa tai keskeyttää Rikosseuraamuslaitoksen päätöksellä. Tällainen päätös voitaisiin tehdä, jos aiemmin tehdyt toimet eivät ole riittäviä taudin leviämisen estämiseksi. Rajoitus- tai keskeyttämistoimien käyttöönotto edellyttäisi, että ne olisivat välttämättömiä.

Lisäksi säädettäisiin siitä, millaisia toimintoja, tapaamisia ja poistumislupia voitaisiin rajoittaa tai keskeyttää. Esimerkiksi lapsen tapaamisia ei voitaisi lain nojalla rajoittaa tai keskeyttää. Laissa säädettäisiin myös muun muassa siitä, että jos tapaamisia tai poistumislupia on rajoitettu tai ne on keskeytetty kokonaan, tulisi vangeille sallia tavanomaista joustavammin yhteydenpito vankilan ulkopuolelle videoyhteyden tai muun soveltuvan yhteydenpitotavan välityksellä. Ehdotetulla lailla turvattaisiin siten myös vankien perusoikeuksien toteutumista epidemian aikana.

Lisäksi ehdotetaan, että oikeusministeriö voisi rajoittaa asetuksella yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanon aloittamista, jos se olisi epidemian johdosta rangaistuksen asianmukaisen täytäntöönpanon turvaamiseksi välttämätöntä. Asetuksen voimassa ollessa voitaisiin myös lykätä tai keskeyttää jo täytäntöönpanossa olevia yhdyskuntaseuraamuksia. Lyhyiden vankeusrangaistusten ja sakon muuntorangaistusten täytäntöönpanoa on jo aiemmin epidemian aikana rajoitettu voimassa olevan lainsäädännön nojalla. 

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian ja olemaan voimassa 31.10.2021 saakka.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Mirja Salonen, p. 0295 150 019, [email protected] 

Valtioneuvosto.fi/päätökset  
 

Sivun alkuun