Hyppää sisältöön
Media

Esiselvitys automaattisesta päätöksenteosta valmistunut

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 14.2.2020 11.26
Tiedote

Oikeusministeriössä on selvitetty viranomaisten automaattiseen päätöksentekoon liittyviä keskeisiä oikeudellisia kysymyksiä.

Esiselvityksessä on pyritty täsmentämään hallinnon lainalaisuusperiaatteen, hyvän hallinnon periaatteiden, oikeusturvan, julkisuuden, läpinäkyvyyden, virkavastuun sekä tietosuojan toteutumisen edellytyksiä automaattisessa päätöksenteossa.

- Suomi on edelläkävijä julkisten palveluiden digitalisaatiossa eikä ole realistista, että palaisimme kansakuntana tekemään kaikki päätökset käsin. On kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että huolehditaan myös oikeusturvan toteutumisesta. Teemme lainvalmistelua huolellisesti ja niin ripeästi kuin mahdollista, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.

Nyt tehdyn esiselvityksen pohjalta kartoitetaan julkisen hallinnon automaattisiin päätöksentekomenettelyihin liittyviä sääntelytarpeita. Oikeusministeriössä laaditaan seuraavaksi arviomuistio, josta järjestetään kuulemistilaisuus keväällä 2020. Sen jälkeen aloitetaan hallituksen esityksen valmistelu.

Automaattisella päätöksenteolla tarkoitetaan tässä yhteydessä prosessia, jossa hallintopäätösten tekemisessä hyödynnetään sääntöpohjaista automaatiota. Esimerkiksi Verohallinnossa ja Kelassa käytetään asioiden käsittelyssä automaattisia menettelyitä. 

Lisätiedot: lainsäädäntöneuvos Niklas Vainio, puh. 0295 150 041, [email protected]

Tutustu esiselvitykseen hankkeen sivulla

Hankeikkuna: Automaattista päätöksentekoa koskevan hallinnon yleislainsäädännön valmistelu

Sivun alkuun