FI SV EN

Oikeusministeriö käynnistää hankkeen lasten ja nuorten osallistumisoikeuksien arviointityökalun testaamiseksi

Oikeusministeriö 23.1.2019 10.02
Uutinen
Oikeusministeriö käynnistää hankkeen lasten ja nuorten osallistumisoikeuksien arviointityökalun testaamiseksi

Oikeusministeriön koordinoimassa pilottihankkeessa arvioidaan lasten ja nuorten osallistumisoikeuksien toteutumista Suomessa Euroopan neuvoston kehittämän arviointityökalun avulla. Hanke käynnistyy tänään Helsingissä järjestettävässä seminaarissa, jossa esitellään arviointityökalu, pilotointihankkeen aikataulu ja toteutussuunnitelma sekä keskustellaan indikaattoreista osallistumisoikeuksien toteutumisen mittaamiseksi Suomessa.

Euroopan neuvosto on julkaissut vuonna 2016 arviointityökalun, jonka avulla jäsenmaat voivat mitata edistystään lasten ja alle 18-vuotiaiden nuorten osallistumisesta annetun ministerikomitean suosituksen toimeenpanossa. Tavoitteena on taata lapsille ja nuorille YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa määritelty oikeus osallistua heitä itseään koskevaan päätöksentekoon.

Pilottihankkeessa selvitetään vuoden 2019 aikana, miten hyvin Suomessa toteutuu lasten ja nuorten oikeus tulla kuulluksi ja osallistua asioissa, jotka vaikuttavat heihin.

- Arvioinnissa tarkastellaan muun muassa kansallista lainsäädäntöä, rakenteita ja järjestelmiä lasten ja nuorten osallistumisen turvaamiseksi. Lisäksi kartoitetaan, miten hyvin lapset ja nuoret itse ovat tietoisia oikeuksistaan ja kokevatko he osallistumiskanavat toimiviksi. Hanke toteutetaan yhdessä lasten ja nuorten parissa toimivien viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa, kertoo erityisasiantuntija Liisa Männistö oikeusministeriöstä.

Työkalu koostuu kymmenestä indikaattorista. Arviointityökalu on tähän mennessä pilotoitu kuudessa Euroopan neuvoston jäsenmaassa.

Suomi toimii Euroopan neuvoston puheenjohtajamaana 21.11.2018–17.5.2019. Lasten ja nuorten osallistumisoikeuksien edistämisen arviointityökalun pilotointihanke kytkeytyy Suomen puheenjohtajuuskauden teemoihin ja tavoitteisiin.    

Pilottihanke toteutetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, sisäministeriön, Lapsiasiavaltuutetun toimiston, Etnisten suhteiden neuvottelukunnan, Lastensuojelun Keskusliitto ry:n ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ry:n kanssa. Hankkeen koordinoinnista vastaa oikeusministeriö.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Liisa Männistö, etunimi.sukunimi@om.fi, puh. 0295 150231

Arviointityökalu oikeusministeriön verkkosivuilla 
Lisätietoa hankkeesta 
Lisätietoa arviointityökalusta Euroopan neuvoston verkkosivuilla