Hyppää sisältöön
Media

Demokratiapalkinnon raati on valittu

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 5.11.2020 16.58
Uutinen
Demokratiapalkinto Demokratipris

Oikeusministeriön jakaman Demokratiapalkinnon raadin jäsenet on valittu. Vuoden 2020 palkintoraatiin kuuluvat vloggaaja Maiju Voutilainen, viestinnän professori Anu Kantola ja artisti Signmark Marko Vuoriheimo.

Vloggaaja Maiju Voutilainen eli Maiju on saanut tunnustusta uudenlaiseen keskusteluun kannustamisesta youtube-kanavallaan. Maiju valittiin Mielenterveyden keskusliiton vuoden 2017 Hyvän mielen lähettilääksi.

Anu Kantola on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Kantola on tutkinut muun muassa politiikkaa, valtaa, mediaa ja journalismia.

Marko Vuoriheimo eli Signmark on artisti, joka tekee ajatusta herättäviä sekä kantaa ottavia biisejä. Vuoriheimo on toiminut vuoteen 2009 asti viittomakielen lehtorina Humanistisessa ammattikorkeakoulussa.

Demokratiapalkinto jaetaan tammi-helmikuun vaihteessa 2021. Sillä kiitetään kansalaisyhteiskunnan toimijoita, lisätään tietoa kansalaisyhteiskunnasta sekä etsitään hyviä käytäntöjä aktiivisen kansalaisuuden tukemiseksi.

Tänä vuonna palkinto myönnetään uudenlaisesta vuorovaikutuksesta, viestinnästä tai käytännöistä, joilla pyritään antamaan ihmisille valmiuksia osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen toimintaan tai kokeilla uusia vuorovaikutusmenetelmiä ja vahvistaa rakentavaa yhteistyökulttuuria.

Vuoden 2020 palkinnon jakaminen sisältyy Kansallinen demokratiaohjelma 2025:een, joka  kattaa pääministeri Marinin hallitusohjelman lukuisat kansalaisyhteiskuntaa ja osallisuutta edistävät toimet.

Lisätietoja:
yksikön päällikkö Niklas Wilhelmsson, puh. 0295 150 348
korkeakouluharjoittelija Katarina Långström, puh. 0295 150 238
sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Demokratiapalkinto

Kansallinen demokratiaohjelma 2025
 

Julkaistu 5.11.2020. Uutiseen on korjattu 9.11.2020 Signmarkin musiikkityyli.

Sivun alkuun