Hyppää sisältöön
Media

Oikeushallinnon erityisviranomaiset -viraston hallintopalveluyksikön johtajaksi Juha Sepponen

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 6.6.2024 13.30
Tiedote

Valtioneuvosto on tänään nimittänyt Oikeushallinnon erityisviranomaiset -viraston (OEV) hallintopalveluyksikön johtajaksi oikeustieteen maisteri, varatuomari Juha Sepposen 1.1.2025 alkaen. Johtaja toimii myös virastokokonaisuuden kirjanpitoyksikön päällikkönä. Virka on viisivuotinen.

Juha Sepponen on työskennellyt tähän asti Onnettomuustutkintakeskuksen hallintopäällikkönä. Aiemmin Sepponen on toiminut muun muassa johtavana asiantuntijana Kriisinhallintakeskuksessa (CMC Finland), asiantuntijana kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä sekä vanhempana hallitussihteerinä puolustusministeriössä. Sepponen ryhtyy nyt hoitamaan OEV-viraston perustamiseen liittyviä valmistelutehtäviä johtavana asiantuntijana oikeusministeriössä vuoden loppuun saakka.

Oikeushallinnon erityisviranomaiset viraston hallintopalveluyksikön johtajan virkaa haki 45 henkilöä.

Oikeushallinnon erityisviranomaisille vuoden 2025 alussa perustettavaan virastoon kootaan Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI), konkurssiasiamiehen toimisto, kuluttajariitalautakunta, lapsiasiavaltuutetun toimisto, oikeudenkäyntiavustajalautakunta, Onnettomuustutkintakeskus, tasa-arvovaltuutetun toimisto, tiedusteluvalvontavaltuutettu, tietosuojavaltuutetun toimisto, vanhusasiavaltuutettu sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto. Uuden viraston hallintopalveluyksikkö tarjoaa viranomaisille tukipalveluja ja hoitaa keskitetysti muun muassa talous- ja henkilöstö- sekä tietohallinnon tehtäviä. Erityisviranomaisten itsenäinen asema ja nykyiset toimipaikat säilyvät.

Lisätietoja: 
hallintojohtaja Tapio Laamanen, OM, puh. 0295 150 290, [email protected]

Sivun alkuun