Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Oikeusministeriö ja Huuhkajien kapteeni Tim Sparv kampanjoivat paremman kieli-ilmapiirin puolesta

Oikeusministeriö 2.11.2020 12.00
Tiedote

Huuhkajien kapteeni Tim Sparv on mukana oikeusministeriön Oma kieli -kampanjassa, joka puhuu paremman kieli-ilmapiirin puolesta. Oikeusministeriö toivoo viestin herättelevän eri kieliryhmiä suhtautumaan myönteisemmin toisiinsa. Kampanjassa kieliryhmät löytävät yhteisen sävelen juniorijalkapallon välityksellä.

Oikeusministeriön kielibarometri 2016 -tutkimuksessa havaittiin, että yleisessä suhtautumisessa eri kieliä puhuviin oli paljon haasteita. Omassa kunnassaan vähemmistössä olevista ruotsinkielisistä lähes puolet ja suomenkielisistä joka viides sanoi tulleensa huonommin kohdelluksi käyttämänsä kielen vuoksi. Joulukuussa 2020 valmistuvan barometrin alustavien tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että tilanne on hiukan paranemassa. Edelleen kuitenkin sekä suomenkieliset että ruotsinkieliset vähemmistöt kaksikielisissä kunnissa kokevat, että kieliryhmien välisissä suhteissa on haasteita.

– Teemme hallitusohjelman mukaisesti töitä sen eteen, että kaikki voivat saada palvelua kansalliskielillä, suomeksi ja ruotsiksi. Tämä kampanja on tärkeä, koska se pyrkii lisäämään ihmisten välistä ymmärrystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. On tärkeää, että jokainen voi ilmaista itseään omalla äidinkielellään. Äidinkieli on osa identiteettiämme. Olen iloinen siitä, että niin monet tahot ovat halunneet lähteä kampanjaan mukaan, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.

Tänään alkavassa kampanjassa jalkapallo yhdistää ihmiset yli kielirajojen. Juniorijalkapalloilijoiden lisäksi mukana on Huuhkajien kapteeni Tim Sparv, joka kannustaa omalla murteellaan katsojaa olemaan rohkeasti oman kielinen.

- Kieli on asenne. Ja varsinkin nuorena täytyy uskaltaa puhua, kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Olen aina nähnyt kielen hauskana ja mielenkiintoisena asiana, mutta kiinnostuin kielistä erityisesti asuessani ulkomailla. Ruotsinkielisen Pohjanmaan murteet ovat jänniä. Oma murre saattaa unohtua helposti, kun alkaa puhua kirjakieltä. Tämä on tärkeä kampanja, Suomen miesten  jalkapallomaajoukkueen, Huuhkajien, kapteeni Tim Sparv sanoo.

Kampanja näkyy ja kuuluu kouluissa, oppilaitoksissa ja työyhteisöissä ympäri Suomen marras-joulukuussa 2020. Kampanjaan voi osallistua esimerkiksi jakamalla kampanjavideota tai kertomalla oman, myönteisen kielikokemuksensa sosiaalisessa mediassa.

Lisätietoja:
Ministerin erityisavustaja Niklas Mannfolk, puh. 050 306 3990, [email protected]
Erityisasiantuntija Linda Lindholm, puh. 0295 150 051, [email protected]

Oma kieli -kampanjan verkkosivusto www.omankielinen.fi

Hankeikkuna: Kieli-ilmapiirihanke

Kielipoliittiset uudistukset