Hyppää sisältöön
Media

Parlamentaarinen työryhmä kehittämään vaalien ja äänestämisen käytäntöjä – äänestyspaikkojen esteettömyys varmistetaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 23.11.2023 13.40
Tiedote

Valtioneuvosto on asettanut 23. marraskuuta parlamentaarisen työryhmän kehittämään käytäntöjä vaaleissa ja äänestämisessä. Työryhmän toimikausi päättyy vuoden 2025 loppuun.

Työryhmän tehtävänä on valmistella lainsäädäntöä, jolla varmistetaan äänestyspaikkojen ja valtuustosalien esteettömyys. Lisäksi kuljetuspalveluiden piirissä oleville on tarkoitus myöntää oikeus äänestysmatkaan sekä poliittisessa luottamustoimessa ja ehdokkaana vaaleissa oleville tietty määrä matkoja ilman, että se kuluttaa oikeutta muihin matkoihin. Kotiäänestyksen mahdollisuudesta on tarkoitus informoida nykyistä paremmin.

Koska ennakkoäänestäminen on entistä suositumpaa, on työryhmän tarkoitus tarkastella ennakkoäänestyksen ja ääntenlaskennan aikarajoja. Lisäksi vaalivirkailijoiden mahdollisimman kattava poliittinen edustavuus sekä ennakkoäänestysaikana että varsinaisena vaalipäivänä halutaan varmistaa.

Työryhmä selvittää säännöllisen vuoropuhelun aloittamista puolueiden, rahoituslaitosten ja valvovien viranomaisten kanssa ehdokkaiden ja poliittisten yhdistysten lainmukaisesta, tarkoituksenmukaisesta ja selkeästä vaaleihin sekä poliittiseen toimintaan liittyvästä tilinpidosta. Lisäksi työryhmän tehtävä on varmistaa, että vaali- ja puoluerahoitusvalvonnassa toteutuu periaate, että samaa tietoa ei kysytä kuin kerran. 

Työryhmä myös selvittää edellisen parlamentaarisen työryhmän loppuraportissaan esittämiä muutoksia, joiden mukaan Valtiontalouden tarkastusvirastolle annettaisiin mahdollisuus tehostaa uhkasakolla valvontatyötään. 

Hallitus varautuu julkisen ja puolijulkisen kaupunkitilan muuttumiseen ja poliittisen kampanjoinnin sekä kokoontumisvapauden toteutumiseen tulevaisuuden kaupunkiympäristössä. Siksi työryhmä edistää tarpeellisia kaavamuutoksia sekä selvittää tarkemmin suurille joukkoliikenneasemille vievien kulkureittien omistusta ja käyttöä. 

Työryhmässä on edustettuna kaikki eduskuntapuolueet ja sen työ perustuu hallitusohjelmakirjauksiin.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Oula-Antti Labba, p. 0295 150 244, [email protected]
suunnittelija Tuomas Rekola, p. 0295 150 195, [email protected] 

Valtioneuvoston päätökset

Sivun alkuun