Hyppää sisältöön
Media

Uusi lainvalmistelun kehittämisen yhteistyöryhmä aloittaa toimintansa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 23.10.2023 13.31
Tiedote

Oikeusministeriö on asettanut lainvalmistelun kehittämisen yhteistyöryhmän uudelle toimikaudelle 1.10.2023–30.9.2027. Yhteistyöryhmän tavoitteena on vahvistaa ministeriöiden välistä yhteistyötä ja tiedonkulkua lainvalmistelussa ja sen kehittämisessä. Ryhmään kuuluu pääasiassa ministeriöiden lainsäädäntöjohtajia. 

Yhteistyöryhmä seuraa hallituksen lainsäädäntöohjelman ja -suunnitelmien toteutumista sekä sovittaa tarvittaessa yhteen ministeriöiden näkemyksiä lainvalmistelun kehittämisestä. Ryhmä voi osallistua lainvalmistelun kehittämiseen liittyvien hankkeiden käynnistämiseen, toimeenpanoon ja seurantaan. Lisäksi ryhmä seuraa säädösvalmistelun kehittämistä EU:ssa ja kansainvälisesti. 

Toimikautensa 30.9.2023 päättänyt edellinen yhteistyöryhmä on julkaissut työstään loppuraportin. Raportissa kerrotaan yhteistyöryhmän työstä kuten paremman sääntelyn toimintaohjelman toteuttamisesta. 

Valtioneuvostossa on toiminut lainvalmistelun kehittämiseen keskittyneitä ministeriöiden välisiä yhteistyöelimiä yhtäjaksoisesti 20 viime vuoden ajan.

Lisätietoja
Lainvalmistelun kehittämisen yhteistyöryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöjohtaja Susanna Siitonen, p. 0295 150 083, [email protected]

Sivun alkuun