Hyppää sisältöön
Media

Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä halutaan edistää kestävämpää kulutusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 19.5.2022 13.30
Tiedote

EU:ssa halutaan parantaa kuluttajien mahdollisuuksia tehdä kestäviä kulutusvalintoja. Euroopan komission maaliskuussa antama ehdotus uudeksi vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiiviksi on osa EU:n laajempaa kiertotalouspakettia. Valtioneuvosto lähetti direktiiviehdotuksen tänään eduskunnalle.

Direktiiviehdotuksen tavoitteena on antaa kuluttajille mahdollisuus tehdä tietoon perustuvia ostopäätöksiä ja näin edistää kestävämpää kulutusta. Tavoitteena on myös puuttua harhaanjohtaviin ympäristöväitteisiin ja kestävyysmerkintöihin. 

Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että kuluttajat saavat riittävästi luotettavaa tietoa tuotteiden kestävyydestä, ympäristöominaisuuksista, elinkaaresta ja korjattavuudesta. Tärkeää on erityisesti se, että esityksessä on pyritty huomioimaan ongelmat, jotka liittyvät tavaroiden kestävyyttä rajoittaviin ominaisuuksiin. 

Jo tällä hetkellä kuluttajille on annettava paljon tietoa. Tietomäärän jatkuva kasvattaminen monimutkaisilla uusilla kohdilla lisää riskiä, että kuluttajat eivät enää perehdy annettuihin tietoihin tai että he eivät kykene erottamaan niistä olennaista. Neuvotteluissa tulee arvioida, miltä osin uudet lisätiedot aidosti hyödyttävät kuluttajaa. Lisäksi tulisi kiinnittää huomiota, ettei lisätä elinkeinonharjoittajille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa tarpeettomasti.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Sofia Aspelund, p. 0295 150 554, [email protected]

Valtioneuvosto.fi/päätökset

Sivun alkuun