Lakiluonnos yksityisestä pysäköinninvalvonnasta lausunnolle

Oikeusministeriö 23.5.2012 9.00
Tiedote -

Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva hallituksen esitysluonnos on valmistunut oikeusministeriössä. Luonnoksen mukaan yksityisten yritysten toiminta pysäköinninvalvonnassa rajattaisiin viranomaisia avustavaksi ja luvanvaraiseksi. Esitysluonnoksesta pyydetään lausunnot 21. kesäkuuta mennessä.

Kunnan pysäköinninvalvoja tai poliisi voisi käyttää pysäköinninvalvonnassa yksityisellä alueella apunaan sellaista yritystä, jolla olisi pysäköinninvalvontalupa. Valvonnassa avustamiseen vaadittaisiin myös alueen omistajan tai haltijan suostumus. Aloite avustajan käyttämiseen tulisi käytännössä useimmiten alueen omistajalta tai haltijalta, esimerkiksi kiinteistöyhtiöltä.

Pysäköinninvalvontaluvan haltijan palveluksessa olevien valvonta-avustajien tulisi todentaa epäilemänsä pysäköintivirhe esimerkiksi kuvaamalla ja tehdä kunnalle tai poliisille esitys seuraamuksen määräämiseksi. Viranomainen päättäisi pysäköintivirhemaksusta, kirjallisesta huomautuksesta tai toimenpiteistä luopumisesta.

Pysäköintivirhemaksut saisi valtio tai kunta. Pysäköinninvalvonnassa avustavalle mahdollisesti maksettavasta korvauksesta voitaisiin sopia avustajan ja kunnan tai poliisin kesken. Lisäksi yksityisen alueen omistaja tai haltija voisi maksaa korvausta avustajalle.

Aluehallintovirasto myöntäisi pysäköinninvalvontaluvan sille, joka täyttää laissa säädetyt edellytykset. Valvonta-avustajiakoskevien edellytysten täyttymistä valvoisi kunta tai poliisi.

Laissa ei nykyisin ole säännöksiä yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Eduskunta hylkäsi maaliskuussa 2011 lakiesityksen yksityisestä pysäköinninvalvonnasta, koska perustuslakivaliokunta oli linjannut, että pysäköinninvalvonnassa on kyse merkittävästä julkisen vallan käytöstä. Pysäköinninvalvonnan antaminen muulle kuin viranomaiselle edellyttäisi valiokunnan mukaan muun muassa toiminnan rajaamista ja voimakkaamman julkisyhteisön kontrollin turvaamista.

Tällä hetkellä yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittaa Suomessa arviolta 50-120 yritystä. Ne valvovat pysäköintiä kiinteistön omistajan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella.

Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Liisa Vanhala, puh. 09 1606 7761
sähköposti: [email protected]

Luonnos yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevaksi hallituksen esitykseksi

Anna-Maja Henriksson