Hyppää sisältöön
Media

Pohjoismaiset pääministerit keskustelivat konkreettisista ilmastotoimista kokouksessaan ja nuorten kanssa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 30.10.2019 20.40
Tiedote 569/2019
Pohjoismaiset pääministerit Tukholmassa yhdessä Färsaarten, Grönlannin ja Ahvenanmaan päämiesten kanssa.

Pohjoismaiden pääministerit kokoontuivat keskiviikkona Tukholmassa yhdessä Färsaarten, Grönlannin ja Ahvenanmaan päämiesten sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerin Paula Lehtomäen kanssa. Kokous keskittyi pohjoismaiseen ilmastoyhteistyöhön ja konkreettisiin ilmastotoimiin. Pääministerit tapasivat ilmastoasioissa myös nuorison edustajia eri pohjoismaista.

”Nuorten kanssa keskustelu oli erittäin hyvä. Puhuimme paljon siitä, että kaikki on pidettävä mukana huolehtimalla sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Lisäksi kerroin heille Suomen ilmastopolitiikasta. Meidän on vahvistettava ihmisten uskoa siihen, että ilmastonmuutoksen torjunta ei ole pelkästään ilmaston ja planeettamme tulevaisuuden kannalta oikein, vaan että se on myös taloudellisesti kannattavaa. Suomen ja suomalaisten huippuosaamisella voimme tarjota ratkaisuja, joiden kautta synnytämme uutta työtä ja taloudellista kasvua”, pääministeri Antti Rinne sanoi.

Pääministeri Antti Rinne nosti esille konkreettisena esimerkkinä myös yhteistyön pohjoismaisten korkeakoulujen kesken ilmastomuutoksen vastaisten toimien löytämisessä.

Pääministeri Rinne totesi myös, että Suomessa kaikki ministeriöt valmistelevat parhaillaan toimia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Hallitus käsittelee niitä ja ilmastotoimien kokonaisuutta tammikuussa 2020 ilmastokokouksessaan.

Lisätietoja: erityisavustaja (kansainväliset asiat) Lauri Voionmaa, p. 0295 160 306, erityisavustaja (mediasuhteet) Dimitri Qvintus, p. 050 574 0956 ja valtioneuvoston apulaisviestintäjohtaja Päivi Paasikoski, p. 040 547 6279, valtioneuvoston kanslia

Sivun alkuun