Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Tutkimus- ja innovaationeuvosto käsitteli TKI-tiekartan päivitystä ja parlamentaarisen TKI-työryhmän työn etenemistä

Opetus- ja kulttuuriministeriöValtioneuvoston viestintäosasto
18.11.2021 10.44
Tiedote

Tutkimus- ja innovaationeuvosto käsitteli kokouksessaan 17. marraskuuta TKI-tiekartan toimenpiteiden päivitystä ja parlamentaarisen TKI-työryhmän työn etenemistä.

Hallituskauden alussa laaditun TKI-tiekartan toimenpiteet päivitetään hallituskauden loppua varten. Tiekartan päivityksessä esitetään mm. ulkomaalaisten opiskelijoiden ja henkilöstön rekrytointia laajennettavaksi korkeakouluissa merkittävästi. Kansainvälisten osaajien integrointiin Suomen työmarkkinoille panostetaan. Koulutusvastuujärjestelmää kehitetään, jotta koulutusjärjestelmä voi nopeammin vastata työelämän tarpeisiin. Suomen Akatemian ja Business Finlandin toimeenpanemaa kumppanuusmallia vahvistetaan ja se vakiinnutetaan käyttöön.

Tutkimuksen lippulaivoja sekä tutkimus- ja innovaatioinfrastruktuurien pitkäjänteistä kehittämistä vahvistetaan. Julkisen sektorin innovatiivisuutta parannetaan lisäämällä TKI-toimijoiden vuoropuhelua sekä hyödyntämällä ennakointi- ja tutkimustietoa entistä systemaattisemmin TKI-politiikan valmistelussa.

Neuvoston keskustelussa todettiin tiekartan edenneen hyvään suuntaan. Puheenvuoroissa painotettiin TKI-järjestelmän kokonaisvaltaista luonnetta sekä järjestelmän osien moninaista ja laaja-alaista vaikuttavuutta. Keskustelussa korostettiin myös sitä, että kansainvälinen kilpailu tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa on kiristynyt, mikä entisestään korostaa laadun merkitystä sekä TKI-toimintaympäristön kehittämistä.

TKI-tiekartan päivityksestä päättää Osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden ministerityöryhmä. Tutkimus- ja innovaationeuvostossa käytiin linjauskeskustelua, jonka pohjalta ministeriöt viimeistelevät tiekartan päivityksen ministerityöryhmän päätettäväksi. Tutkimus- ja innovaationeuvosto tuki päivityksen viemistä eteenpäin. 

Parlamentaarisen TKI-työryhmän työn etenemisestä alusti työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen. Työryhmä on tarkastellut kuutta eri vaihtoehtoa, joilla T&K-rahoituksen pitkäjänteinen kasvattaminen voidaan toteuttaa, laatinut TKI-järjestelmän kehittämisen periaatteet, kuullut laajasti sidosryhmiä ja arvioinut eri rahoitusvaihtoehtojen vaikutuksia. 

Työryhmän tähänastista työtä ja sen laatimaa periaateluonnosta pidettiin hyvänä. Keskustelussa korostettiin osaamisen kehittämisen ratkaisevan tärkeää merkitystä Suomelle  Lisäksi keskustelussa painotettiin julkisten TKI-panosten vipuvaikutusta yksityiselle sektorille sekä olemassa olevaa, laajaa ja monipuolista näyttöä TKI-panosten ja TKI-toiminnan vaikuttavuudesta.

Lisätietoja: pääministerin talouspoliittinen erityisavustaja Lauri Finér, p. 0295 160 676 ja johtaja Erja Heikkinen, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 330 101

Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere
 

Tutkimus- ja innovaationeuvosto
Sivun alkuun