Ministeri Brax Sovittelua Kuopiossa 20-vuotta -juhlassa 29.1.2010
Suomi on rikosten sovittelutoiminnan eturivimaita Euroopassa. Ensimmäinen sovittelun mahdollisuuksia selvittävä tutkimus- ja kehittämishanke käynnistettiin jo vuonna 1983 Vantaalla. Toiminta laajeni nopeasti maan suurimpiin kaupunkeihin. Taustalla oli kritiikki jähmeää oikeusjärjestelmää kohtaan sekä. muutaman tulisielun palava usko ihmisten omaan kykyyn ratkaista konflikteja. Kymmenen vuoden kuluessa toiminta oli levittäytynyt yli sataan kuntaan. Sovittelutoimintaa järjestettiin kovin eri tavoin joko osana kuntien omaa toimintaa tai järjestöltä ostettuna palveluna. Vuonna 1997 sovinto tuli rikoslainsäädännössä yhdeksi syyttämättä jättämisen perusteeksi. Sovinto säädettiin myös rangaistusta lieventäväksi seikaksi rikoslain yleisiä oppeja koskevien säännösten uudistamisen yhteydessä. Edellisen laman seurauksena toiminnan kehittäminen kuitenkin hidastui ja sovittelupalvelujen saatavuus koki voimakkaitakin vaihteluja 1990-luvun puolivälin jälkeen. Palveluun hakeutuvien asiakkaiden määräkin uhkasi laskea.
Vuosituhannen vaihteessa viranomaiset ja palveluntuottajat kokivat, että sovittelutoiminta oli uudenlaisten haasteiden edessä. Aiemmin sovittelu oli koettu hyvänä keinona puuttua erityisesti nuorten tekemiin rikoksiin ja vahingontekoihin. Nyt sovittelun käyttö oli laajentunut aikuisten tekemiin rikoksiin. Sovitteluun tulevien tapausten vaikeutuminen ja perheväkivaltatapausten mukaantulo sovittelun piiriin lisäsi vapaaehtoissovittelijoiden koulutustarpeita. Sovittelun saatavuuden eroavaisuus kunnissa johti eri väestönosat eriarvoiseen asemaan rikosoikeusjärjestelmässä. Yhdenvertaisuusperiaatteen edellyttämä sovittelupalvelun valtakunnallinen saatavuus ei voinut toteutua pelkästään siten, että kunnat vapaaehtoisesti ja omin voimin ylläpitävät toimintaa, jos ylläpitivät. Tarve lainsäädännön muodostamiselle ja valtion rahoitukselle oli ilmeinen. Useiden yritysten jälkeen, vuonna 2005, eduskunta sääti lain rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta. Sovittelutoiminta saatettiin sitä koskevan erityisen sääntelyn alaiseksi velvoittamalla lääninhallitukset järjestämään sovittelutoimintaa koko maassa ja varmistamalla toiminnalle valtion rahoitus. Lainvalmistelu tapahtui laaja-alaisesti viranomaisten, palveluntuottajien ja vapaaehtoisten sovittelijoiden näkemykset huomioon ottaen.
Sovittelutoiminnan lakisääteistäminen merkitsi uutta aikakautta suomalaisen rikossovittelun historiassa. Nyt toiminnan rahoitus oli vakaalla pohjalla, sovittelun saatavuus eri puolilla maata tuli varmistetuksi ja valtion rahoitus antoi hyvät mahdollisuudet koulutuksen lisäämiselle ja toiminnan laadun varmistamiselle. Sovittelutoiminnan vahvistumisesta kertoo se, että kun vuoden 1999 aikana sovittelun piiriin tuli yhteensä 4 500 sovittelutapausta, oli vastaava luku kymmenen vuotta myöhemmin yli 11 000.
Rikosten sovittelu on vakiintunut tärkeäksi osaksi kriminaalipoliittista järjestelmäämme. Sovitteluun ohjataan jo merkittävä osa (10 %:n luokkaa) sellaisista rikoksista, jotka ylipäätään ovat soviteltavissa. Yhteiskunnan monimutkaistuminen, julkisen talouden vaikeudet ja väestön alueellinen keskittyminen kasvukeskuksiin luovat uudistumispaineita rikosoikeusjärjestelmäämme. Voimavaroja tulee kohdentaa laajoihin ja mutkikkaisiin rikosasioihin. Rikosasioiden sovittelu on tehokas ja humaani keino siihen sopivien rikosten käsittelyyn. Samalla rikosoikeusjärjestelmän resursseja vapautuu kohdennettaviksi uusiin haasteisiin. Vaikka näin sanonkin, en tarkoita, että sovittelu olisi oikeushallinnon säästöoperaatio. Päinvastoin, sovittelu täydentää erinomaisella tavalla uudistuvaa kriminaalipoliittista järjestelmäämme.
Lähisuhdeväkivallan soveltuvuudesta sovitteluun käydään vilkasta keskustelua. Viime vuosina lähisuhdeväkivaltatapausten määrä on ollut 8 %:n luokkaa kaikista sovittelutapauksista. Käytäntö on epäyhtenäistä maan eri osissa. Etelä-Suomen kaupungeissa lähisuhdeväkivaltaa sovitellaan useammin kuin muualla. Lähisuhdeväkivallan sovittelijat ovat saaneet tehtävään erityiskoululutusta.
Vaikka sovittelu vaikuttaa monin tavoin rikosasian käsittelyn etenemiseen ja rangaistuksen tuomitsemiseen, monesta muusta maasta poiketen suomalaisella sovittelutoiminnalla on vahva kytkentä lastensuojelullisiin ja kasvatuksellisiin tavoitteisiin, nuorisotyöhön ja uhrin aseman vahvistamiseen. Useimmissa muissa maissa sovittelutoiminta on kytketty lähemmäksi rikosoikeusprosessia. Toinen suomalaisen sovittelutoiminnan erityispiirre on sen menestys ruohonjuuritasolla osana vapaaehtoistoiminnan ja kolmannen sektorin toimintakenttiä. Nyt muutaman vuoden voimassa ollut ja paikalleen asettuva sovittelulaki on säilyttänyt nämä tärkeät arvot. On kuitenkin tehtävä jatkuvasti arviointia siitä, miten laille asetetut tavoitteet on saavutettu. Kuten kaikessa yhteiskunnallisessa toiminnassa, kehittämisen varaa vielä on. Laadun parantamista ja koulutusta tarvitaan jatkuvasti osapuolten oikeusturvan ja toiminnan laadun varmistamiseksi.