Hyppää sisältöön
Media

Oikeusaputoimistojen hallintoa keskitetään - toimipaikat säilyvät ennallaan

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.8.2013 7.26
Tiedote -

Oikeusaputoimistojen hallintoa keskitetään vuosien 2014 ja 2015 alusta. Vaikka toimistoja yhdistetään hallinnollisesti, asiakkaita vastaanottavien toimipisteiden määrä ei vähene.

Hallinnollisesti itsenäisten oikeusaputoimistojen määrä vähenee vuoden 2015 alkuun mennessä 34:sta 27:een, mutta asiakkaita palvellaan edelleen 165 toimipisteessä. Toimistoissa työskentelevän henkilöstön määrä ei myöskään vähene.

Uudistuksella pyritään keventämään hallintoa, vähentämään pienten toimistojen haavoittuvuutta ja lisäämään henkilöstön työtehtävien järjestelymahdollisuuksia.

Samalla oikeusaputoimistojen nimiä uudistetaan maakuntapohjaisiksi, kuten useissa muissakin valtion virastoissa on tehty.

Valtion oikeusaputoimistot vastaavat holhoustoimen yleisistä edunvalvontapalveluista. Muutokset vaikuttavat näin myös oikeusaputoimistojen edunvalvonta-alueisiin.

Mikä muuttuu?

Uudistus koskee 1.1.2014 lukien kahdeksaa oikeusaputoimistoa, joista muodostetaan neljä uutta toimistoa seuraavasti:

Mikkelin ja Savonlinnan oikeusaputoimistot yhdistetään ja niistä muodostetaan Etelä-Savon oikeusaputoimisto. Oikeusapupalvelut säilyvät edelleen molemmissa kaupungeissa. Samalla tavoin yhdistetään Iisalmen ja Kuopion oikeusaputoimistot Pohjois-Savon oikeusaputoimistoksi. Hyvinkään ja Järvenpään oikeusaputoimistot yhdistetään ja muodostetaan Keski-Uudenmaan oikeusaputoimisto. Kotkan ja Kouvolan oikeusaputoimistot yhdistetään Kymenlaakson oikeusaputoimistoksi.

Lisäksi Lahden oikeusaputoimiston nimi muutetaan 1.1.2014 maakuntapohjaisesti Päijät-Hämeen oikeusaputoimistoksi.

Jo aiemmin oikeusministeriö on antanut asetuksen, jonka mukaan Oulun ja Oulunseudun oikeusaputoimistot yhdistetään vuoden 2014 alusta ja muodostetaan uusi Oulun oikeusaputoimisto.

1.1.2015 lähtien Turun ja Varsinais-Suomen oikeusaputoimistot yhdistetään hallinnollisesti ja niistä muodostetaan Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto. Kankaanpään ja Porin oikeusaputoimistot yhdistetään Satakunnan oikeusaputoimistoksi. Samalla Kankaanpään oikeusaputoimiston Ikaalisten ja Parkanon toimipaikat siirtyvät osaksi Pirkanmaan oikeusaputoimistoa. Muutoksen myötä Kankaanpään oikeusaputoimiston edunvalvonta-alueeseen kuuluvat Hämeenkyrön, Ikaalisten, Kihniön ja Parkanon kunnat siirretään hallinnollisesti Pirkanmaan oikeusaputoimiston edunvalvonta-alueeseen.

Etäpalvelua kehitetty

Oikeusaputoimistot ovat kehittäneet palveluaan niin, että asiakas voi tarvittaessa saada videoyhteyden avulla oikeusapua toisessa toimistossa työskentelevältä oikeusavustajalta. Esimerkiksi Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Oulussa on kokeiltu ns. etäpalvelua, jossa asiakkaita vastaanotetaan yhteispalvelupisteessä.

Yhteydenotto toiseen toimistoon voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, jos toimiston oikeusavustaja on aiemmin toiminut asiakkaan vastapuolen avustajana ja tullut siitä syystä esteelliseksi hoitamaan asiaa. Asianajajia ja oikeusavustajia koskevat samat esteellisyyssäännöt.

Oikeusaputoimistot voivat ottaa sekä oikeusavun että yleisen edunvalvonnan asiakkaita vastaan myös muissa kuin oikeusministeriön asetuksessa mainituissa toimipaikoissa.

Lisätietoja:
hallitussihteeri Kirta Heine, puh. 02951 50214
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)om.fi

Anna-Maja Henriksson
Sivun alkuun