Hyppää sisältöön
Media

Oikeusministeri Tuija Brax Vastuullinen luotonanto ja -otto -seminaarissa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 9.2.2011 10.22
Puhe -

Arvoisat seminaarivieraat,

Vastuulliseen luotonantoon liittyvän aiheeni alaotsikoksi on merkitty joulukuun alussa voimaantulleet kuluttajansuojalain 7 luvun uudistukset, joiden taustalla ovat EU:n uuden kulutusluottodirektiivin säännökset. Nämä uudistukset muodostavat kuitenkin vain osan siitä lainsäädäntö- ja muusta työstä, jota tällä hallituskaudella on ministeriössä tehty vastuullisen luotonannon tukemiseksi ja velkaongelmien vähentämiseksi. Puheessani pyrinkin kertomaan hieman laajemmin aihepiiriin liittyvistä hankkeista, niin toteutuneista kuin vielä keskeneräisistä.

Ns. pikaluottopakettiin sisältyneet uudistukset

Aloitan kulutusluottoihin liittyvistä lainsäädäntöuudistuksista, jotka toteutettiin kahdessa vaiheessa. Työ aloitettiin tekemällä lainsäädäntöön muutoksia erityisesti pikaluotoista aiheutuneiden ongelmien vähentämiseksi. Ensimmäisillä, 1.2.2010 voimaantulleilla uudistuksilla muun muassa kiellettiin luoton maksaminen kuluttajan tilille yöaikaan, jos sitä on haettu illalla klo 23 jälkeen. Tällä pyritään vähentämään harkitsematonta luotonottoa yöaikaan esim. päihteiden käyttöön tai pelaamiseen.

Lakiin lisättiin myös säännös luotonantajan velvollisuudesta todentaa lainanhakijan henkilöllisyys huolellisesti ennen luottosopimuksen päättämistä. Poliisilta ja valvontaviranomaisilta saadun palautteen mukaan väärinkäyttötapaukset ovat uusien säännösten myötä tuntuvasti vähentyneet. Säännökset estävät taikka ainakin tuntuvasti vaikeuttavat sitä, että lainaa voitaisiin ottaa toisen henkilön identiteetin turvin silloin, kun omat luottotiedot ovat jo menneet ja estävät lisäluoton myöntämisen.

Lisäksi noin vuosi sitten voimaantulleiden säännösten mukaan myös pienten ja lyhytaikaisten luottojen markkinoinnissa on ilmoitettava luoton todellinen vuosikorko, jotta kuluttajan huomio varmasti kiinnittyisi riittävästi luoton hintaan ja hän rauhassa harkitsisi luoton ottamista.

Äärimmillään vastuuton luotonanto voi ilmentyä jopa rikoslain vastaisena menettelynä. Osana pikaluottoja koskevaa pakettia uudistettiin myös koronkiskontaa koskeva rikoslain säännös, jotta sen nojalla voitaisiin paremmin arvioida pikaluotoista perittävien kulujen kohtuullisuutta. Kuluttajavirasto teki viime keväänä toteutetun valvontakampanjan yhteydessä tutkintapyynnön poliisille kiskonnasta kalliimpien pikaluottojen tarjonnassa. Saanemme siis lähikuukausina ensimmäisiä kokemuksia uudistetuista säännöksistä myös tältä osin.

Kulutusluottolainsäädännön kokonaisuudistus

Kulutusluottoja (tai nykyterminologian mukaisesti kuluttajaluottoja) koskevan lainsäädännön toisen vaiheen uudistukset tulivat voimaan joulukuun alussa. Nämä uudistukset sisältävät päivän teeman kannalta useita tärkeitä muutoksia. Ensinnäkin EU:n kulutusluottodirektiivi ja sen mukaisesti uusi lainsäädäntömme sisältää ensi kertaa velvollisuuden arvioida lainanhakijan luottokelpoisuus eli siis kyvyn selviytyä luottosopimuksen mukaisista velvoitteistaan. Huolelliset luotonantajat ovat tietysti ennenkin hakijan luottokelpoisuuden arvioineet luottoriskien vähentämiseksi, mutta uudistuksen myötä velvollisuudesta tuli lakisääteinen kaikille kuluttajaluottojen tarjoajille.

Luoton määrästä ja muista olosuhteista riippuen lainanhakijan luottokelpoisuus voidaan selvittää eri tavalla. Vähintään se yleensä merkitsee velvollisuutta tarkistaa hakijan luottotiedot. Summaltaan suuremmissa luotoissa tai jatkuvissa luotoissa tätä ei voida kuitenkaan pitää riittävänä, vaan luotonantajan tulisi hankkia myös muita tietoja kuluttajan taloudellisesta asemasta, tilanteesta riippuen joko kuluttajalta itseltään tai muista käytettävistä olevista lähteistä.

Toiseksi lakiin otettiin ensi kertaa hyvän luotonannon periaate. Sääntelyn tavoitteena on ehkäistä epäasianmukaista menettelyä luotonannossa ja luottosuhteen kuluessa. Direktiivi ei tällaiseen sääntelyyn suoranaisesti velvoittanut: direktiivin mukaan jäsenvaltioiden tulee toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet vastuullisten käytäntöjen edistämiseksi kaikissa luottosuhteiden vaiheissa, mutta keinot direktiivi jätti jäsenvaltioiden harkintaan. Valitunkaltainen joustava normi mahdollistaa puuttumisen asiattomaan toimintaan sitä mukaa kuin uusia, ennen tuntemattomia menettelytapoja otetaan käyttöön.

Soveltamiskäytännön ohjaamiseksi laissa mainitaan lisäksi menettelytapoja, joiden noudattamista luotonantajalta edellytetään erityisesti, jotta toimintaa voidaan pitää hyvän luotonantotavan mukaisena. Hyvän luotonantotavan vastaista on mm. markkinoida luottoa siten, että markkinointi on omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä harkita luoton ottamista huolellisesti. On tärkeää, että kuluttaja kykenee harkitsemaan luoton ottamista ilman asiatonta painostusta tai houkuttelua. Hyvän luotonantotavan vastaista on esim. markkinoida luottoa riskittömänä tai huolettomana ratkaisuna hakijan taloudellisiin ongelmiin tai korostaa markkinoinnissa luoton saamisen nopeutta. Kiellettyä on myös alennuksen myöntäminen tavaran hankkimisen yhteydessä vain sellaisille asiakkaille, jotka maksavat ostoksen luotolla.

Hyvä luotonantotapa edellyttää myös, että kuluttaja saa luoton ottamista koskevan päätöksen tekonsa tueksi riittävästi tietoa selkeällä tavalla. Erityisesti suuremmissa ja pitkäaikaisemmissa luotoissa ei ole riittävää, että luotonantaja antaa vain vakiotietolomaketta käyttäen kuluttajalle luottoa koskevat tiedot. Luotonantajan tulee myös selittää kuluttajalle luoton keskeiset ehdot ja ominaisuudet sekä luoton mahdolliset erityiset vaikutukset kuluttajaan, ml mahdollisten maksulaiminlyöntien seuraukset. Näin pyritään edistämään kuluttajan mahdollisuutta arvioida sitä, mikä luotonantajan tarjoamista luottovaihtoehdoista sopii kuluttajalle parhaiten ja kykeneekö hän ylipäätään selviytymään luoton takaisinmaksusta asianmukaisesti.

Hyvä luotonantotapa asettaa tiettyjä vaatimuksia myös silloin, kun kuluttaja on viivästynyt luottosopimuksen mukaisissa suorituksissaan. Luotonantajan tulee maksuviivästystilanteissa kehottaa kuluttajaa ottamaan yhteyttä tarvittaessa luotonantajaan tilanteen selvittämiseksi ja maksujärjestelyistä sopimiseksi. Lisäksi luotonantajan on kerrottava viranomaisista, joiden puoleen kuluttaja voi kääntyä apua saadakseen. Annettavilla tiedoilla ja neuvoilla pyritään siihen, että kuluttaja ryhtyisi yhteistyössä luotonantajan kanssa toimiin velkaongelmien ratkaisemiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Hyvä luotonantotapa edellyttää myös, että luotonantaja suhtautuu vastuullisesti maksujärjestelyihin, kuten uudesta eräpäivästä sopimiseen, luoton kuukausierien pienentämiseen tai laina-ajan pidentämiseen. Suoranaista velvollisuutta suostua tällaisiin järjestelyihin ei (tietysti) ole, mutta on kuitenkin korostettava, että asianmukaista ei myöskään ole järjestelmällisesti kieltäytyä kaikista järjestelyistä. Luotonantajan tulee aina tapauskohtaisesti arvioida, voidaanko maksujärjestelyä pitää olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisena, sekä mahdollisuuksien mukaan pyrkiä sovinnollisiin ratkaisuihin.

Maksuvaikeuksien syvenemisen estämiseksi toteutettujen uudistusten osalta haluan kiinnittää lisäksi huomiota jo pikaluottouudistuksen yhteydessä tehtyyn korkolain muutokseen. Muutoksella uudistettiin korkolain viivästyskoron määrää koskevaa sääntelyä. Jos luoton niin sanottu juoksukorko eli luottoajalta perittävä korko on suurempi kuin lakisääteinen viivästyskorko, luotonantaja sai aikaisemman lain mukaan periä tätä suurempaa korkoa myös viivästysajalta. Eli ne jotka olivat joutuneet maksamaan korkeata korkoa jo luoton juoksuaikana - tavallisesti siis heikommassa taloudellisessa asemassa olevat kuluttajat, joutuivat maksamaan sitä myös viivästysajalta.

Korkolain muutoksen jälkeen oikeutta periä juoksukoron suuruista korkoa viivästysajalta rajoitettiin ajallisesti. Viivästyskorko laskee lakisääteisen viivästyskoron tasolle, kun 180 vuorokautta eli siis noin puoli vuotta on kulunut siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt maksettavaksi.

Joulukuun alussa voimaan tulleiden uudistusten osalta haluan vielä viimeksi mainita kuluttajaluottojen tarjonnan säätämisen rekisteröintiä edellyttäväksi elinkeinoksi. Uudistus on mielestäni välttämätön, jotta myös käytännössä voidaan varmistaa vastuullisten menettelytapojen noudattaminen luotonannossa. Rekisteröitymisvelvollisuuden myötä viranomaiset saavat kattavan tiedon kuluttaja-luottoja tarjoavista tahoista ja pystyvät heitä aiempaa tehokkaammin valvomaan.

Olennaista rekisteröintiä koskevassa lainsäädännössä on myös se, että kuluttajaluottojen tarjoajan on täytettävä laissa säädetyt luotettavuus- ja ammattitaitovaatimukset, jotta hänet voitaisiin merkitä Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylläpitämään luotonantajarekisteriin. Samoin tärkeää on se, että aluehallintovirasto voi sanktioin puuttua luotonantajan hyvän luotonantotavan taikka muuten lainvastaiseen menettelytapaan. Ankarimmillaan sanktio voi merkitä luotonantajarekisteristä poistamista, minkä jälkeen luotonantaja ei siis enää saisi tarjota kuluttajaluottoja.

Rekisteröitymisvelvollisuuteen liittyy kuuden kuukauden siirtymäaika: ne kuluttajaluottojen tarjoajat, jotka toimivat markkinoilla jo ennen uuden lainsäädännön voimaantuloa, saavat jatkaa toimintaansa, kunnes päätös rekisteriin merkitsemisestä on tehty, jos rekisteri-ilmoitus tehdään kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta eli siis toukokuun loppuun mennessä. Viime viikon lopulla aluehallintovirastosta saadun tiedon mukaan rekisteriin oli siihen mennessä merkitty 21 kuluttajaluottojen tarjoajaa ja noin kymmenen hakemusta oli aluehallintoviraston käsiteltävänä.

Asuntoluotoista EU-säännöksiä?

Vaikka paljon on jo tehty vastuullisen luotonannon edistämiseksi, odotettavissa on kuitenkin vielä uuttakin. Näihin kysymyksiin tultaneen nimittäin palamaan lähiaikoina myös EU-tasolla. Alustavien tietojen mukaan komission tarkoituksen on antaa helmi-maaliskuun vaihteessa asuntoluottoja koskeva direktiiviehdotus.

Nyt komission tavoitteena on paitsi esteiden poistaminen luottomarkkinoiden yhdentymiseltä myös finanssimarkkinoiden vakauden turvaaminen edistämällä vastuullista luotonantoa ja - ottoa. Odotettavissa on, että ehdotuksesta käytävä keskustelu neuvostossa ja Euroopan parlamentissa tulee olemaan hyvin eriluonteista kuin kulutusluottodirektiivistä käydyissä neuvotteluissa. Viimeksi mainittujen neuvottelujen aikaan finanssikriisi ei ollut vielä iskenyt ja useimpien jäsenvaltioiden halu vastuullisen luotonannon periaatteiden tarkempaan sääntelyyn oli vielä vähäistä.

Velkajärjestelytyöryhmä

Lopuksi vielä käynnissä olevan velkajärjestelytyöryhmän työstä ja juuri saaduista uusista tutkimustuloksista. Olen asettanut syksyllä 2009 työryhmän pohtimaan velkajärjestelyn uudistamista. Työryhmän ensimmäisen vaiheen mietinnön perusteella on jo tehty lainmuutos, jolla maksuohjelmien normaalikesto lyhennettiin viidestä vuodesta kolmeen vuoteen kuitenkin niin, että ns. nollaohjelmat pysyivät edelleen viiden vuoden mittaisena. Samoin sellaiset maksuohjelmat, jotka on vahvistettu velkajärjestelylaissa tarkoitetusta esteestä huolimatta, ovat edelleen viiden vuoden mittaisia. Uudistus tuli voimaan elokuun alusta 2010.

Nyt työryhmä on jatkanut työtään kohti velkajärjestelylain kokonaisuudistusta. Työryhmän toimeksiantoa jatkettiin kolmella kuukaudella ja nykyinen määräaika päättyy maaliskuun lopussa. Työryhmä on laajapohjainen. Siinä ovat edustettuna velallisten ja velkojien edustajat. Mukana ovat myös muun muassa asianajajalaitoksen ja tuomioistuimen edustaja, Suomen Yrittäjät ja ulosotto.

Työryhmän tarpeita varten oikeusministeriö on tilannut ja rahoittanut Oikeuspoliittiselta tutkimuslaitokselta selvityksen siitä, minkälainen talous- ja velkaneuvonnan asiakaskunta oikein on. Tästä asiasta meillä ei ollut aivan ajantasaista tietoa. Lainvalmistelu tarvitsi kipeästi tuoretta tietoa siitä, kuka hakee velkajärjestelyä ja miksi.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen uunituore raportti

Niinpä minulla onkin ilo kertoa, että Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos juuri tänään julkaisee raportin Talous- ja velkaneuvonnan asiakkaat 2010 - velkajärjestely tuomioistuimessa vai muu apu?

Tämän mielenkiintoisen ja ansiokkaan raportin on laatinut tutkija Elisa Valkama. Tutkimuksen käynnistämisessä ja suunnittelussa keskeinen henkilö on ollut tutkimusjohtaja Jyrki Tala. Kiitän lämpimästi Oikeuspoliittista tutkimuslaitosta tästä ”kreivin aikaan” valmistuneesta tutkimuksesta ja siitä, että velkajärjestelytyöryhmällä on tilaisuus saada ennakkotietoja tutkimuksesta jo viime vuoden puolella.

Lisäksi kaunis kiitos kuuluu talous- ja velkaneuvojille, jotka kaikkien kiireidensä keskellä malttoivat ja jaksoivat täyttää vielä kyselomakkeitakin!

Hyvät kuulijat, kerron teille nyt muutamia keskeisiä tietoja, jotka käyvät ilmi tästä raportista.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raportissa kuvataan siis talous- ja velkaneuvonnan asiakaskuntaa vuonna 2010 ja niitä toimenpiteitä asiakkaiden velkaongelmien ratkaisemiseksi, joihin talous- ja velkaneuvojat ryhtyivät. - Erityisesti tarkasteltiin tapauksia, joissa ratkaisukeinoksi valittiin velkajärjestelyn hakeminen käräjäoikeudelta.

Raportin tiedot perustuvat syksyllä 2010 yhden kuukauden aikana toteutettuun valtakunnalliseen talous- ja velkaneuvonnan asiakasseurantaan. Raportti perustuu laajaan aineistoon, yhteensä 2 162 tapaukseen – kiitos erinomaisen kyselykaavakkeiden palautusprosentin, joka kohosi 93 %:iin! Tietoa saatiin yhteensä 51 talous- ja velkaneuvontayksiköstä.

Katsotaanpa ensin hiukan, kuka kävelee sisään talous- ja velkaneuvojan huoneeseen?

Enemmistö heistä on miehiä ja keski-ikä on 44 vuotta (nuorin velallista oli 18-vuotias ja vanhin 93-vuotias).

Paljon on puhuttu nuorten velkaantumisesta. Raportista käy kuitenkin ilmi, että velkaneuvonnassa asioi nuoria (alle 24 v) vain harvakseltaan (noin 5 %). Tilannetta täytyykin seurata ja kysyä, kuka nuoria auttaa. Mahdollisesti moni nuori saa vielä rahallista ja muuta apua kotoa. Toisaalta keski-ikäisten suuri osuus selittyy sillä, että juuri he käyttävät aktiivisimmin luottoja.

Kulutusvelkoja olikin suhteellisesti eniten yli 45-vuotiailla ja vähiten alle 24-vuotiailla. Näin ollen mielikuva kulutusluotoilla elämäänsä kuorruttavasta nuoresta aikuisesta ei pidä paikkaansa. Ongelmana nuorilla ovat sen sijaan maksamattomat laskuja.

Asuntovelat ovat yleisimpiä 35–44 vuotiailla. Tämä on luonnollista, sillä juuri tuossa iässä joudutaan panostamaan kovasti asuntoon suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin.

Velat näyttävät olevan erityisesti ”sinkkujen” ongelma: vajaa puolet asiakkaista nimittäin asuu yksin. Samoin vajaa puolet elää parisuhteessa, ja lapsiperheitä on noin kolmannes koko asiakaskunnasta. Todettakoon, että yksinhuoltajatalouksien osuus on 12 prosenttia.

Mitä tuloja ja omaisuutta velallisilla on?

Omistusasunnossa asuminen on velkaneuvonnan asiakkaiden keskuudessa melko harvinaista. Aivan selvä enemmistö asiakkaista asuu vuokra-asunnossa, ja omistusasunnossa asuu vain joka kuudes. Vain joka kymmenennellä on käytettävissään oma auto. Syynä siihen, ettei omaisuutta ole, on todennäköisesti edeltänyt ulosoton asiakkuus, jossa ulosmittauskelpoinen omaisuus on myyty. - Yli puolella (66 %) neuvonnan asiakkaista on velkoja ulosoton perittävänä.

Asiakaskunnasta puolet käy palkkatyössä. Muutama prosentti toimii elinkeinonharjoittajana. Melkoisen hälyttävänä pidän sitä, että koko asiakaskunnasta lähes puolet on työelämän ulkopuolella. Tähän ryhmään kuuluvat opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja vanhempainvapaalla olevat asiakkaat. Näissä tapauksissa kuukausitulot muodostuvat pääosin erilaisista sosiaalituista ja etuuksista.

Kolmasosalla kaikista neuvonnan asiakkaista ei ole lainkaan maksuvaraa. Tämä luku varmaankin pitkälle korreloi yleisten työttömyyslukujen kanssa.

Velkajärjestelyä hakevien asiakkaiden maksuvara oli vaatimaton: keskimäärin 140 €/kk. Melko pienituloiset muodostavat neuvonnan asiakkaista suurimman ryhmän. Asiakkaiden bruttotulot ovat keskimäärin 1 500 euroa kuukaudessa. Neljäsosalla kaikista asiakkaista tulot ovat alle 1 000 euroa kuukaudessa.

Mistä velkataakka sitten koostuu?

Mielestäni ehkä raportin yllättävin tulos on se, että asiakkaiden velat ovat pääosin kulutusluottoja ja maksamattomia laskuja. Lähes 70 prosentilla asiakkaista on kulutusluottoja. Yli puolella asiakkaista on maksamattomia laskuja ja vippejä. Yritysvelkaa on joka kuudennella asiakkaalla ja yhtä monella on hoitamattomia verovelkoja. Sen sijaan takausvelallisia on asiakaskunnasta enää vain kolme prosenttia. Joka viidennellä asiakkaalla on asuntolainaa.

Vielä vuonna 2004 asiakaskunnasta yli 30 prosentilla velat liittyivät yritystoimintaan. Nyt tällaisten velallisten osuus oli enää reilu 15 prosenttia. Ja takausvelkojen osuus on pudonnut mainittuna ajanjaksona 32 prosentista kolmeen prosenttiin.

Velallisten velkaantumishistoria on nykyisin siis aivan erilainen kuin 1990-luvun alun laman jälkeen, jolloin useat velalliset olivat raskaasti velkaantuneita yritystoiminnan jäljiltä. Silloin monet keskiluokkaiset ja hyvätuloiset joutuivat hakemaan velkajärjestelyä. Nykyään velkajärjestely sen sijaan kohdistuu yhä selvemmin huono-osaisiin väestöryhmiin, kuten yksineläviin, vähän koulutettuihin ja pysyvästi työelämän ulkopuolella oleviin henkilöihin. Tämä kävi ilmi jo aiemmasta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta vuodelta 2007, jonka tekijänä olisi Vesa Muttilainen.

Nykyisin velallisten velat ovat jollakin tapaa ”sirpaleisemmat” kuin aikaisemmin. Muutaman suuren pankkivelan sijaan nykyisin talous- ja velkaneuvonnan asiakkailla on entistä vähemmän velkaa määrällisesti ja toisaalta aikaisempaa enemmän velkasuhteita. - Asiakkailla oli velkaa keskimäärin 30 000 € ja velkasuhteita peräti 15 kpl.

Selkeä muutos on myös, että yritys- ja takausvelallisten määrä on pudonnut 2000-luvulla puoleen. Vain joka kuudennella asiakkaalla velat olivat peräisin päättyneestä yritystoiminnasta. Tässä ero edellisen laman asiakaskuntaan on selvä.

Entäs sitten velkamäärät? Ne vaihtelevat muutamasta sadasta eurosta miljooniin euroihin. Keskimäärin velkaa oli 30 000 euroa. Asiakkaiden velkojen kokonaismäärä on laskenut, mutta vain parilla tuhannella eurolla viime vuosien aikana.

Velkajärjestely keinona auttaa ylivelkaantuneita

Minua ilahduttaa se, että 1990-alun lamavelallisten osuus asiakaskunnasta on pieni, enää 7 %. Voidaan sanoa, että oikeusministeriön hallinnonalan uudistukset ovat nostaneet lama-ajan velalliset jaloilleen – monet tosin viiveellä. Merkittävin tekijä on luonnollisesti velkajärjestely, jonka kautta noin 100 000 velallista on saanut tai on saamassa ratkaisun ylivelkatilanteeseensa. Kuitenkin kymmeniä tuhansia velallisia on jäänyt – eri syistä – ulosottokaaressa säädetyn lopullisen vanhentumisen varaan. Olen antanut velkajärjestelytyöryhmälle tehtäväksi pohtia myös niiden velallisten asemaa, joiden saatavista ei ole hankittu tuomiota. He ovat vielä siinä tilanteessa, ettei saatavan lopullinen vanhentuminen heitä auta.

Talous- ja velkaneuvojien arvion mukaan yksityishenkilön velkajärjestely soveltuu velkaongelman ratkaisukeinoksi lähes puolelle kaikista asiakkaista. Itse olen eri yhteyksissä korostanut sovintojen merkitystä. Niin sanottu vapaaehtoinen velkajärjestely olisi luonnollisesti kaikkien osapuolten kannalta se kevein tie. Toivon, että niin yksityiset kuin julkiset velkojat suhteutuisivat suopeasti sovinnon mahdollisuuteen.

Yleisimmät perusteet, joilla velkajärjestelyä haettiin, olivat velkojen suuri määrä suhteessa maksukykyyn ja sosiaaliset suoritusesteet. Jonkin verran huolissamme voidaan olla ”menosta nykyisessä luottoyhteiskunnassa”, sillä hakijoista yli puolella pääosa veloista koostui kulutusluotoista, vipeistä ja maksamattomista laskuista.

Tämä aiheuttaa sen, että usein velallista koskee nykyisin velkajärjestelyn este, yleisimmin niin sanottu ”kevytmielinen velkaantuminen”. Asettamani työryhmä pohtii myös velkajärjestelyn esteperusteiden päivittämisen tarpeita.

Luottoyhteiskunnan ”intensiteettiä” kuvaa myös se, että kaikista asiakkaista, joille toimenpiteeksi valittiin velkajärjestelyn hakeminen, noin 7-10 prosenttia on saanut jo aiemmin velkajärjestelyn. Ollaan siis asialla toista kertaa!

Miksi kansalaiset velkaantuvat?

Keskeinen kysymys on se, miksi niin suuri määrä Suomen kansalaisista painiskelee velkaongelmien kanssa? Tutkimuksessa asiaa kysyttiin talous- ja velkaneuvojilta. Heidän vastauksensa oli, että suurin yksittäinen syy on yleinen taitamattomuus taloudenhallinnassa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi liian suurta kulutusta tuloihin nähden – ihmiset elävät yli varojensa.

Vaikeudet raha-asioiden hoitamisessa ovat yleisimpiä 25–34-vuotiailla. Usein velkaongelmat liittyvät muutoksiin elämäntilanteessa. Yli 75 prosenttia neuvonnan asiakkaista on kokenut parisuhteen päättymisen, sairastumisen tai joutunut työttömäksi. Sen sijaan yritys-, takaus- ja asuntoveloista johtuvat velkaongelmat ovat vähentyneet merkittävästi.

Ihmiselämä on monimutkaista ja velallisten ongelmat johtuvat usein useista eri syistä – ongelmat ovat toisin sanoen kasaantuneet. Mukana kuvassa saattaa olla sairautta, työttömyyttä, yksinhuoltajuutta, peliriippuvuutta ja päihdeongelmaa.

Raportti osoittaa, että asiakkaiden velkaongelmien kesto on keskimäärin 5 vuotta. Joka kolmannella asiakkaalla maksuvaikeudet ovat kohtuullisen tuoreita (alle 2 vuotta). Näyttäisi siis siltä, että pitkäaikaisten velkaongelmien määrä on vähentynyt viime vuosina. Kuten edellä totesin, onneksemme edellisen laman seurauksena velkaantuneet ovat jo saaneet tukevampaa maata jalkojensa alle.

Raportti osoittaa sen, kuinka vaikeisiin tilanteisiin kansalaiset joutuvat ylivelkaantumisen vuoksi ja minkälaisia satsauksia yhteiskunta joutuu tekemään näiden ongelmien hoitamiseksi. On selvää, ettei ongelmaa nujerreta yksin pykälien voimalla vaan tarvitaan kansalaisosaamista ja vastuullista asennetta luoton kummaltakin osapuolta.

Tuija Brax
Sivun alkuun